Viikon verran kovaa treeniä takana
HJK aloitti joulukuun treenirupeaman viikko sitten maanantaina ja keskittynyt treenaamiseen laatuun. Keskikenttäpelaaja Rasmus Schüller on mielissään monipuolisesta treeniohjelmasta. Raden mukaan tunnelma kopissa on katossa ja jokainen pelaaja, aina kokeneimmasta nuorimpaan, on innoissaan.
- Monenlaista on jo tehty. Paljon syöttöharjoitteita, erilaisia pienpelejä ja sitten fyysistä treeniä muun muassa punttisalilla, Rade kertoo.
Harjoittelun ohella joukkue on ehtinyt käymään paljon asioita lävitse uuden päävalmentajan Sixten Boströmin kanssa. Palavereissa on keskusteltu ja pohdiskeltu tulevaa kevättä.
- Valmistautumiskausi on hyvin tiedossa. Siku on kertonut tarkkaan, mitä milloinkin teemme ja miksi. Mielestäni valmistautumiskausi vaikuttaa todella hyvin rakennetulta.
Ohjelmassa on käytännössä jokaiselle kuukaudelle selkeä kohokohta. Ne jaksottavat harjoittelua hyvin. Tammikuussa joukkue pääsee pelaamaan kaksi kovaa kansainvälistä ottelua Maspalomas-turnauksessa, helmikuussa vastaan asettuvat Djurgården ja Hönefoss Vantaa-turnauksessa ja maaliskuussa on alustavasti vuorossa tehokas ulkomaan leiri.
- Saamme kovia pelejä tehokkaan treenin ympärille. Hyvin rakennetusta ohjelmasta, josta löytyy myös vaihtelua, saa energiaa työntekoon.
Maspalomas-turnausta Schüller odottaa innolla.
- Se on hieno ja perinteikäs turnaus, johon on kunnia osallistua. Hienoa on päästä pelaamaan myös vuoden ensimmäinen ottelu FC Twenteä vastaan. Eihän turnaukseen voi joukkueena asettaa vielä mitään tavoitteita, mutta yksilötasolla nämä ovat erinomaisia näyttöpaikkoja tulevaa kautta ajatelleen. Jokaisen pitää näyttää uudelle valmentajalle osaamisensa.
HJK harjoittelee joulukuun aikana kolme viikkoa kahdeksan tai yhdeksän treenin viikkotahtia. Joululoma alkaa 21. päivä ja treenikentälle palataan heti tammikuussa. Maspalomasiin Kanarian saarille joukkue suuntaa näillä näkymin 4. tammikuuta. Ottelu Twenteä vastaan pelataan 7.1.