Wallén tyytyväinen joukkueen starttiviikkoon
Valmistautumiskausi tammikuusta pitkälle huhtikuuhun on monien viikkojen pituinen. Ensimmäinen niistä viidestätoista on takana, ja HJK:n maalivahti Ville Wallén on nauttinut menosta.
– Ei takana ole mikään sen erikoisempi viikko, mutta kun miettii tunnelmaa kokonaisuutena, olen todella tyytyväinen jätkien asenteeseen. Meno on ehkä jollain tavalla aktiivisempaa edellisvuosien tammikuihin verrattuna. Tuntuu, että jätkät ovat valmiimpia vetämään heti asenteella.
HJK harjoitteli viime kauden päätteeksi vielä kolme viikkoa joulukuun aikana ennen parin viikon joululomaa. Tuo viikko ei Wallun mukaan ollut pelkkää löysäilyä ja pelailua, vaan keskittynyttä ja päämäärätietoista.
Vahvan viikon taustalla on maalivahdin mukaan myös nopeasti lähenevä, kansainvälistä vauhtia sisältävä tammikuun puolivälin CIS Cup Pietarissa.
– Meillä kaikilla on varmasti viime vuoden europeleistä paljon jäänyt hampaankoloon. Uskon, että Pietarissa jokainen haluaa pärjätä ja näyttää osaamisensa. Sitä myös kuluneen viikon keskittynyt meno on heijastellut.
Koko joukkueen olemuksen lisäksi Wallu on ilahtunut nuorten ennakkoluulottomasta asenteesta, jolla he ovat tulleet mukaan liigajoukkueen treeneihin.
– He tuovat oman osansa siihen hyvään nuoruuden ja kokemuksen sekoitukseen, josta syntyy treeneihin hyvä vire. Nuoret kundit eivät ole peruutelleet vaan olleet aktiivisesti mukana ja tuoneet treeneihin vauhtia omalla energiallaan.Toivottavasti sama meno jatkuu, Wallu kiittelee.