Tallink Siljalle merkittävä tunnustus Visit Finlandilta

HJK:n pitkäaikaiselle kumppanille Tallink Siljalle myönnettiin ensimmäisenä laivayhtiönä Visit Finlandin kehittämä Sustainable Travel Finland -merkki.

Silja Line

Tallink Silja täyttää matkailua edistävän Visit Finlandin luoman kriteeristön, joka huomioi taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden.

– Tallink Silja on jo vuosia ollut mukana HJK:n juniori- ja iltapäiväkerhotoiminnassa, ja yhtiön panostuksen ansiosta harrastamisen kustannukset on pystytty pitämään maltillisena, sanoo toiminnanjohtaja Timo Muurinen HJK:sta.

HJK edellyttää yhteistyökumppaneiltaan sitoutumista ympäristövastuullisuuteen omassa toiminnassaan. Tallink Siljan toiminta tapahtuu erittäin herkällä Itämeren alueella, jonka hyvinvointiin yhtiö kiinnittää erityistä huomiota. Monipuolisen ympäristötyön lisäksi Tallink Siljan vastuullisuushankkeissa huomioidaan myös lapset ja nuoret.

Sustainable Travel Finland on Suomen matkailua edistävän Visit Finlandin kehittämä ohjelma, jonka avulla se pyrkii auttamaan Suomessa toimivia matkailuyrityksiä kansainvälistymisessä sekä kilpailukykyisten ja laadukkaiden matkailutuotteiden markkinoinnissa.


Lue lisää:
Tallink Silja sai Sustainable Travel Finland-merkin ensimmäisenä laivayhtiönä