Klubin maajoukkuetauko päättyy maanantaina – Suomen Cupia Vaasassa

Toista kertaa kuluvalla kaudella Vaasaan matkustava Klubi tavoittelee paikkaa kahdeksan parhaan joukkoon.

Roope Riski - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist
Roope Riski liiteli puskemaan 2–0-maalin Cupin edellisellä kierroksella HJK Klubi 04:ää vastaan.

VPS vs HJK
Ma 13.6.2022 klo 18:00
Suomen Cupin neljännesvälierä – Kaarlen kenttä, Vaasa

Veikkausliigan 3. kierroksella Vaasasta 1–0-vierasvoiton hakenut HJK matkustaa toista kertaa kuluvan kauden aikana VPS:n vieraaksi, kun joukkueet kohtaavat Suomen Cupin neljännesvälierässä. Ottelu pelataan maanantaina 13. kesäkuuta poikkeuksellisesti Kaarlen kentän luonnonnurmella, sillä Vepsun kotikentän, Elisa Stadionin, tekonurmea ollaan vaihtamassa pelipäivänä.

HJK on pelannut Cupissa vasta yhden ottelun, sillä europelejä pelaavat joukkueet liittyivät kilpailuun mukaan vasta viidennellä kierroksella. Klubi oli kilpailusääntöjen mukaisesti pakotettu kohtaamaan oman reservijoukkueensa, HJK Klubi 04:n, jonka edustusjoukkue voitti selvin 4–0-numeroin.

VPS puolestaan aloitti Cup-taipaleensa neljänneltä kierrokselta, jossa vaasalaiset kaatoivat Ykkösessä pelaavan KPV:n 5–1. Seuraavalla kierroksella VPS pudotti HJK Klubi 04:n kanssa samassa Kakkosen lohkossa pelaavan VJS:n 2–0.

– Ottelu pelataan mitä ilmeisimmin hyvin heikolla nurmikentällä, jolla on luonnollisesti iso vaikutus siihen, millainen pelin kuva tulee olemaan. VPS on ollut useammassakin pelissä todella hyvä, ja he olisivat peliesitysten perusteella ansainneet parempia tuloksia. VPS on isokokoinen ja fyysinen joukkue, ja ottelussa tullaan varmasti näkemään paljon kaksinkamppailuita sekä irtopalloja, ennakoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.

Ottelusta ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi Santeri Väänänen, Janne Saksela, Riku Riski ja Miska Ylitolva. Pyry Soiri on palannut joukkueen harjoitusvahvuuteen, mutta pelikunnossa mies ei vielä maanantaina ole.

Kapteeni Miro Tenho on vielä tiistaina Bosniassa Huuhkajien matkassa, ja Cup-ottelusta on sivussa myös Perparim Hetemaj, jonka kanssa HJK on jo aikaisemmin sopinut pidennetystä lomasta. Keskikentän moottorilla on pitkä kausi takanaan: huhtikuun lopulla Italiasta Klubiin siirtynyt ”Perpa” aloitti kautensa jo elokuussa.

Ottelun voittaja kohtaa Cupin puolivälierässä vieraskentällä voittajan otteluparista SJK–FC Inter.