Toni Koskela: ”Olimme riittävän kärsivällisiä”
FC Haka jäi Klubin jalkoihin Klassikossa.
HJK vs FC Haka 2–0 (2–0)
38’ Bojan Radulovic 1–0
42’ Kai Meriluoto 2–0
Yleisömäärä: 4306
HJK palasi voittojen tielle viime viikonlopun AC Oulu -tasapelin jälkeen, kun FC Haka kaatui Töölössä lukemin 2–0. Etenkin ensimmäinen jakso oli todellista Klubin näytöstä, eikä Haka saanut pelin juonesta kiinni kuin harvakseltaan. Isäntien maaleista vastasivat Kai Meriluoto sekä Bojan Radulovic, joka laukoi jo kauden viidennen osumansa.
Lue kattavampi raportti iltapäivän kamppailusta täältä!
Klubi ei antanut Hakalle ollenkaan siimaa alussa, vaan peli painettiin välittömästi Hakan kenttäpuoliskolle. Vierasjoukkue puolusti todella matalalla, eikä vastahyökkäyksiin ollut asiaa. Jotain ensimmäisen puoliskon kuvasta kertoo pallonhallinta, joka kirjattiin Klubin hyväksi peräti 77-prosenttisesti.
– Pelasimme mielestäni oikein hyvän ensimmäisen jakson ja olimme riittävän kärsivällisiä. Haka puolusti käytännössä kuuden linjalla, ja heidän koko miehistönsä oli oman boksin ympärillä. Sellaisen murtaminen ei ole millekään joukkueelle helppoa. Meillä oli hyvä määrä etenemisiä boksin reunalle, mistä olisi voinut toivoa vielä parempiakin palloja. Joka tapauksessa peli oli täysin kontrollissamme, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.
Haka kesti lopulta 38 minuuttia ennen kuin Topi Keskinen rynnisti puolustusmuurin läpi ja tarjoili avopaikan Radulovicille, joka ohjasi pallon maaliin muutamasta metristä. Loppulukemat laukoi jo muutamaa minuuttia myöhemmin Meriluoto, joka pääsi läpiajoon Jukka Raitalan loistavan syötön ja Atomin huikean oivalluksen seurauksena.
? 2-0
— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) April 29, 2023
Ihailkaamme Atomin neroutta ja Meriluodon komeaa viimeistelyä. #HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/OD0dpGJ2sk
Haka onnistui tekemään muutoksia peliinsä tauon aikana, ja vierailijat olivat terävimmillään toisen jakson ensimmäisen vartin aikana. HJK-puolustus selvitti kuitenkin kunniakkaasti muutamat erikoistilanteet sekä yhden Tuure Siiran laukauksen – tästä iso sulka kippari-Raitalan hattuun.
– Syystä tai toisesta aloitimme toisen jakson heikosti. Oli selvää, että Haka rupeaa prässäämään enemmän, mutta suurempi juttu oli oman pelaamisemme heikkeneminen. Syöttämisemme oli heikompaa, emmekä tehneet perusasioita enää niin laadukkaasti. Teimme toisesta jaksosta itsellemme vähän turhan hankalan, mutta saimme kuitenkin kolme pinnaa ja nollapelin, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Ottelun viimeinen puolituntinen oli jälleen paremmin Klubin kontrollissa, ja joukkue olisi voinut hyvin iskeä maalin tai kaksi enemmänkin. Lopussa nähtiin vielä kaksi erityisen ilahduttavaa pelaajavaihtoa: Anthony Olusanya palasi kentälle loukkaantumisensa jäljiltä, ja vasta 17-vuotias David Ezeh teki Veikkausliiga-debyyttinsä.