Atom jatkaa HJK:ssa!
“Suomi on mahtava paikka elää ja pelata jalkapalloa.”
Yksi HJK:n kaikkien aikojen pitkäaikaisimmista – ja rakastetuimmista – ulkomaalaisvahvistuksista jatkaa Klubissa. Atomu Tanaka, tai ihan vaan Atom, on tehnyt seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
35-vuotias Atom aloittaa täten ensi vuonna jo seitsemännen kautensa sinivalkoisissa. Keskikentän monipuolinen taituri on juhlinut Klubin kanssa neljästi Suomen mestaruutta ja kahdesti Suomen Cupin voittoa.
– Suomi on mahtava paikka elää ja pelata jalkapalloa. Olen erittäin iloinen jatkosopimuksestani HJK:n kanssa, Atom hymyilee.
Haastattelimme Atomia viime keväänä paljosta muustakin kuin vain futiksesta. Saunomista rakastava ja lohikeitosta sekä korvapuusteista nauttiva Atom viihtyy perheineen Töölössä erinomaisesti.
Vuosien saatossa miehen sydämellinen käytös on tehnyt vaikutuksen myös muiden seurojen kannattajiin. HJK:n ystävien sydämiin Atom pelasi itsensä jo avauskaudellaan 2015, jolloin periksiantamaton japanilainen laukoi 11 ja syötti 10 maalia.
Ensimmäinen stintti Helsingissä kesti kaudet 2015–2017. Sen jälkeen edessä oli paluu Japanin pääsarjaan, josta väkkärämäinen vahvistus palasi Helsinkiin keväällä 2020 ja on pysynyt ilonamme siitä asti.