Otteluraportti: SJK-HJK 3-0 (1-0)
Klubi kärsi mestaruustaiston kannalta kirvelevän tappion keskiviikkona Seinäjoella, kun SJK nappasi pisteet tyylikkäällä 3-0 voitolla.
Klubin synkkä putki sai siis jatkoa myös keskiviikkona. Sinivalkoiset aloittivat ottelun hyvin, mutta verkot eivät heiluneet paikoista. Lähimpänä maalintekoa oli Taye Taiwo, jonka hienon vapaapotkun tielle Mihkel Aksalu kuitenkin venytti kätensä.
SJK oli jo lähellä maalintekoa ennen avausmaaliaan, mutta Roni Peiponen siivosi kohti kahta SJK-hyökkääjää lähetetyn pallon pois maaliviivalta. Lopulta avausmaali syntyi, kun Daniel Örlund ei saanut liimattua Allan Souzan laukausta märällä Keskuskentän nurmella. Ensimmäisenä irtopallossa paikalla oli SJK:n Timo Tahvanainen, jolla oli helppo työ siirtää isännä taukojohtoon.
Toisella jaksolla Klubi yritti puskea väkisin tasoihin ja kentälle vaihdettiinkin tauolla lisää hylkkäysvoimaa, kun Ousman Jallow tuli Lucas Lingmanin tilalle hakemaan tasoitusmaalia. Viimeistely-yrityksistä puuttui viimeinen silaus ja HJK:n pelistä puuttui syvimmäinen olemus ja tarkoitus.
Lopulta SJK iski vielä kaksi naulaa Klubin arkkuun. Ensin taitavan brassipelaaja Allanin kulmapotku oli jo painumassa suoraan maaliin. Lopulta Roope Riski puski taka-alalta pallon tyhjiin ja vei kotijoukkueen 2-0 johtoon. Myös seuraava maali tuli kulmapotkusta, kun Tuco puski Allanin seuraavasta kulmapotkusta pallon taas HJK-maaliin. 3-0 ja Klubin pyristely oli ohi.
Mestaruustaisto ei kaatunut vielä tähänkään tulokseen, mutta nyt Klubi tarvitsee jo apua muilta joukkueilta. Seuraava ottelu pelataan sunnuntaina Kotkassa, silloin vastassa on FC KTP. Vain voitto kelpaa, sillä takaakin on jo tulossa seuraavien haastajien porukka. FC Inter on enää kaksi pistettä Klubin takana, joten tässä vaiheessa on selvää, että myös viimeisestä europelipaikasta käydään kova taistelu.
HJK: Örlund; Peiponen, Heikkilä, Baah, Taiwo; Klinga (29. Malolo), Schüller (75. Ademir); Lingman (46. Jallow), Atom, Savage; Kandji
Vaihdossa: Dähne, Böckerman, Ojala, Dahlström
SJK-HJK 3-0 (1-0)
(17′ Tahvanainen, 55′ Riski, 64′ Tuco)