HJK kotivoitolla takaisin sarjakärkeen
HJK otti maanantaina uudelleen haltuunsa Veikkausliigan kärkipaikan kaatamalla FC Lahden Sonera Stadiumilla 2-1. Klubin maaleista vastasivat rangaistuspilkulta osunut Joel Perovuo sekä kauden seitsemännen täysosumansa puskenut Demba Savage, Lahden kavennuksesta taas vastasi HJK:nkin paidassa maaleja aikoinaan takonut Rafael. HJK hallitsi ottelun tapahtumia, mutta Lahti onnistui pitämään kamppailun tasaisena ja pakotti Klubin taistelemaan pisteistä viimeiseen pillinvihellykseen saakka. HJK:n päävalmentaja Sixten Boström oli tyytyväinen pistetilin karttumiseen, mutta löysi illan pelistä myös parantamisen varaa.
– Ensimmäisellä puoliajalla meillä ajoittain toimi peli ihan hyvin ja pysyi suht hyvin kontrollissa. Lahti pääsi vähän helposti avaamaan linjojemme väliin ja sitä kautta saivat peliään käyntiin. Toisaalta välillä prässimme toimi ja saimme aika hyvin katkottua, silloin taas viimeiset syöttömme eivät osuneet kohdalleen, pohdiskeli Boström.
Tärkeimmät maalintekopaikat ensimmäisellä puoliajalla loi silti HJK. Parin puolittaisen tilanteen jälkeen Klubi sai mahdollisuuden johtomaaliin 20. minuutilla, kun Mika Mäkitalo repäisi Rasmus Schüllerin nurin rangaistusalueella pilkun arvoisesti. Laukomaan asettunut Joel Perovuo painoi laukauksensa varmasti alanurkkaan ja HJK johti 1-0. Puoliajan loppua kohden paine Lahden maalilla kasvoi Klubin testatessa maalivahti Jorosen kestävyyttä kaukolaukauksilla. Zenelin ja Pohjanpalon vedot kaarsivat ohi maalista, ylänurkkaa kohti painuneeseen Mattilan laukaukseen Joronen taas sai näppinsä väliin.
Toiselle puoliajalle Boström vaihtoi kentälle Robin Lodin, joka meinasikin päästä pahantekoon heti puoliajan alussa. Vastahyökkäyksen päätteeksi Lod syötti pallon takaa mukaan juosseelle Savagelle, jonka pyssyn Joronen toivoi vaivoin kulmaksi. Erikoistilanne koitui kuitenkin lahtelaisten kohtaloksi. Savage kiersi puolustajien selän taakse ja nikkasi pallon maaliin Zenelin antamasta kulmapotkusta. 2-0 johdossa HJK kuitenkin nosti jalkansa kaasulta ja päästi Lahden takaisin peliin. Varttia ennen pelin loppua pallo päätyi Lahden painostuksen päätteeksi alueen rajalla kytänneelle Rafaelille, joka pamautti pallon HJK:n puolustajan kautta verkon perukoille. Kavennuksen jälkeen Joel Pohjanpalolla oli parikin paikkaa ratkaista peli lopullisesti, mutta viimeistely epäonnistui. Lahti onnistui vielä yliajalla rakentamaan Klubin maalille pienen paniikin jonka päätteeksi Jukka Sinisalo tykitti pallon saksipotkulla kohti maalia, mutta HJK:n kapteeni Ville Wallén pelasti voiton upealla torjunnallaan.
Voittonsa ansiosta HJK ohitti Hongan sarjataulukossa maalieron turvin ja otti jälleen Veikkausliigan piikkipaikan haltuunsa. Klubin pelit jatkuvat perjantaina 12.7., jolloin VPS saapuu vierailemaan Sonera Stadiumille.
Katso ottelun kooste: HJK TV