Otteluraportti: HJK-FC Inter 0-2 (0-0)

Klubi koki kauden ensimmäisen kotitappionsa, kun Inter haki pisteet Helsingistä 0-2 lukemin. Ottelun ratkaisuhetki nähtiin toisen jakson alussa, kun Tapio Heikkilä kaatoi läpiajoon ehtineen Solomon Duahin punaisen kortin ja rangaistuspotkun arvoisesti. Pilkun upotti HJK-maaliin Guy Gnaboyou.

Klubi aloitti ottelun loistavasti ja vyörytti ensimmäisen puolen tunnin aikana valtavan määrän hyökkäyksiä kohti turkulaisten maalia. Palloa ei saatu kuitenkaan mistään sisään. Inter-vahti Magnus Bahne oli loistavalla pelipäällä ja merkautti itselleen tukun hyviä torjuntoja ottelun alkuun. Guy Moussin, Formose Mendyn, Atomin, Erfan Zenelin ja Mac Kandjin yritykset jäivät joko turkulaisveskarin näppeihin, tai painuivat niukasti maalin ohi. Lähimmäs pääsi Kandji, joka ohjasi pallon kertaalleen tolppaan.

Interilläkin oli paikkansa ensimmäisen jakson aikana, kun turkulaiset pääsivät muutamaan todella vaaralliseen vastaiskuun. Nopeasti laidaltaan hyökännyt Duah järjesteli viisi minuuttia ennen taukoa ex-HJK Sebastian Mannströmille hyvän tekopaikan, mutta Mannströmin laukaus ei löytänyt tietään Klubin maaliin.

Jakson viimeisillä hetkillä Mendy pelasi itselleen hyvän vetopaikan reiluun kahteenkymmeneen metriin. Laukaus lähti heikommalla, vasemmalla, jalalla ja lähtikin todella tulisesti. Aivan yläkulmaan painumassa ollut laukaus pysähtyi kuitenkin Bahnen unelmatorjuntaan ja tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Heti toisen jakson alkuun Heikkilä rikkoi Duahia ja Gnaboyou siirsi ylivoimalla pelaamaan päässeen vierailijan johtoon.

Lisää seurasi kymmenen minuuttia myöhemmin. Mannström sai pallon haltuunsa 25 metriä Klubin maalista ja otti pari terävää askelta kohti maalia. Tarkkaakin tarkempi tulinen pyssytys löysi upeasti tiensä yläkulmaan ja Inter karkasi jo vakuuttavaan 0-2 johtoon.

Vaikka Klubi sai alivoimaisenakin hyviä tilanteita ja painetta luotua turkulaisten kenttäpäätyyn, ei HJK:sta ollut tänään maalihanojen avaajaksi. Kuparinen jäi rikkomatta, vaikka huippupaikkoja oli monella pelaajalla. Myös loukkaantumisista toipunut, vaihdosta kentälle tullut Demba Savage pääsi yrittämään viimeisten minuuttien aikana maalintekoa, mutta gambialaisen pusku pysähtyi Bahneen.

Tappio ja SJK:n ja RoPS:n tasapelipisteet tiesivät sitä, että kärkikolmikko on nyt tasapisteissä. Klubilla on SJK:n nähden yksi ja RoPS:n nähden kaksi ottelua vähemmän pelattuna, mutta helsinkiläisten loppukauden ohjelma on haastava. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan sinivalkoiset pelaavat nimittäin peräti kuusi vieraskentällä, seuraavaksi sunnuntaina Pietarsaaressa FF Jaroa vastaan.

HJK: Dähne; Sorsa, Heikkilä, Ojala, Taiwo; Schüller (83. Klinga), Moussi; Mendy (77. Ademir), Atom, Zeneli (72. Savage); Kandji

Vaihdossa: Örlund, Halme, Böckerman, Lingman

HJK-FC Inter 0-2 (0-0)

(48′ Gnaboyou rp 56′ Mannström)