mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

16.11.2016

Sorsa lensi voittoon

Kaikkien aikojen Klubipelaaja äänestyksessä tasainen kärki.

HJK:n 110-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin kisa, jossa sai äänestää kaikkien aikojen Klubipelaajaa. Kärkikahina oli tiukka. Yleisön suosikiksi nousi, kenties juuri ajankohtaisuutensa vuoksi, uransa HJK:ssa tähän kauteen päättänyt, kuusi Suomen mestaruutta Klubissa voittanut Sebastian Sorsa.

Kakkoseksi äänestettiin 80-luvun pelikenttien väriläiskä Atik Ismail, joka edelleen vaikuttaa futispiireissä muun muassa kirjailijan roolissa.

Kolmannelle sijalle nousi banaanipotkuspesialisti ja muusikko Kai Pahlman ja neljänneksi kiri legendaarinen Aulis Rytkönen. Rytkönen oli ensimmäinen suomalaispelaaja, joka pelasi ulkomailla ammatikseen, ja hän muun muassa valmensi menestyksekkäästi HJK:n miesten joukkuetta pelaajavalmentajana sekä HJK:n naisten joukkuetta päävalmentajana lähes parikymmentä vuotta.

Viidennelle sijalle ylsi HJK:n kasvatti, nuorena Chelsean kautta maailmalle lähtenyt ja sittemmin Suomeen palannut, Klubissa myös tällä kaudella pelannut Mikael Forssell.

Seuran pitkästä historiasta kertoo se, että ääniä jakautui peräti 79 eri pelaajalle. Naispelaajista parinkymmenen parhaan joukkoon ylsi myös toinen Forssell, Miklun isosisko Christina. Hän oli naisjoukkueen kapteeni ja kantava voima vuosien ajan, teki näyttävän maajoukkueuran ja on valittu myös HJK:n Hall of Fameen.

Kiitos kaikille äänestäjille, kisan suosio oli huima ja ääniä annettiin tuhansia. Vastanneiden kesken arvottiin yksi Pääkatsomon kausikortti ja viisi paria käsinkudottuja HJK-villasukkia. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».