Matias Ritari lainalle Gnistaniin

Veikkausliigassa tällä kaudella debytoinut Matias Ritari jatkaa pelejään loppukauden ajan IF Gnistanissa.

HJK:n keskikenttäpelaaja Matias Ritari siirtyy loppukauden kattavalla lainasopimuksella Oulunkylän naapureiden riveihin IF Gnistaniin. Lainajakso kestää marraskuun puoliväliin.

Ensi viikolla 20 vuotta täyttävä Ritari on tämän kauden aikana murtautunut HJK:n edustusjoukkueen rinkiin Veikkausliigassa, ja hän sai toukokuussa liigadebyyttinsä FF Jaroa vastaan Klubin 3–0-voitossa Pietarsaaressa. Suomen Cupissa hän on pelannut jokaisessa ottelussa.

Edustusjoukkueessa minuutit ovat kuitenkin jääneet pieniksi Veikkausliigan puolella, ja hän on pelannut myös HJK Klubi 04:n riveissä kauden aikana.

– Odotan innolla, mitä loppukausi tuo tullessaan. Odotan saavani minuutteja Veikkausliigassa ja hyviä pelejä sekä kehittyväni pelaajana erityisesti kaksinkamppailuissa, Ritari sanoo.

Ritari pääsi ensimmäistä kertaa irti Veikkausliigassa Jaroa vastaan toukokuussa.

Käytännössä koko ikänsä aina 5-vuotiaasta lähtien Klubissa pelannut Ritari toimi viime kaudella Klubi 04:n kapteenina. Ensiesiintymisensä edustusjoukkueessa hän sai viime kaudella kahdessa Suomen Cupin ottelussa.

Gnistanissa Ritarin tavoitteena on saada lisää minuutteja vyölleen, jotta nuori keskikenttäpelaaja saisi lisää kokemusta Veikkausliigan peleistä.

– Meillä on tällä hetkellä kovaa kilpailua ja useita pelaajia samalla pelipaikalla. Gnistan on ”Matulle” hyvä paikka saada enemmän vastuuta ja kehittyä, urheilujohtaja Petri Vuorinen sanoo.

Tsemppiä loppukauteen Ogelissa, Mattu!