Annika Laihanen jatkaa Klubissa
Maalivahti Annika Laihanen (s.1999) jatkaa Klubissa myös kaudella 2026.

Tamperelaislähtöinen Annika Laihanen pelaa tällä hetkellä jo viidettä kauttaan Klubissa. Kausi 2026 on maalivahdille jo näin kuudes HJK-paidassa. Pelejä HJK:ssa hänelle on Kansallisessa Liigassa kertynyt 83. Aikaisemmin urallaan Laihanen pelasi Ilveksessä 53 liigapeliä.
Kaudella 2024 Laihanen piti maalinsa puhtaana peräti 13 ottelussa, joka oli selvästi eniten Kansallisessa Liigassa.
– Annika on ollut jo usean kauden ajan liigan eliittiä omalla pelipaikallaan. Hän soveltuu erinomaisesti meidän tapaan pelata jalkapalloa. Tällä hetkellä Annikalla on polvivamma, mutta paluu kentille tapahtuu jo ihan lähiviikkoina, urheilutoimenjohtaja Joonas Sarelius kertoo.
HJK:lla on Laihasen lisäksi myös Siiri Forrströmin (2027) ja Helmi Vihervuoren (2027) kanssa sopimukset kaudesta 2026.
– Hienoa, että Annika jatkaa maalivahtiosastollamme. Hän on tärkeä osa pelaamistamme ja osoittanut jo vuosien ajan kuuluvansa maamme parhaimmistoon, HJK:n maalivahtivalmentaja Juho Illi iloitsee.
Laihanen on tyytyväinen jatkaessaan HJK:ssa.
– Todella hyvät fiilikset. Kova työ palkitaan, ja olen erittäin iloinen jatkosopimuksesta, Laihanen riemuitsee.
– Viihdyn todella hyvin Klubissa. HJK mahdollistaa minulle täysipäiväisen keskittymisen jalkapalloon. Meistä pelaajista pidetään täällä hyvää huolta, Laihanen kertoo.
Laihanen kärsi loukkaantumisen heinäkuussa, mutta on palaamassa pelikentille jo elokuussa.
– Kyseessä on polven sivusidevamma, mutta ei onneksi mitään vakavampaa. Kuntoutus on edennyt suunnitelmien mukaan, ja nyt aletaan olla jo loppusuoralla. Ensi viikon jälkeen pitäisi päästä takaisin joukkuetreeneihin, ja odotan tosi paljon, että pääsen taas pelaamaan, Laihanen kertoo aikataulustaan.
Laihanen kertoo, että hänen tavoitteensa loppukaudelle on päästä nopeasti takaisin täyteen pelikuntoon ja auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon loppukauden tärkeissä peleissä.
– Ensi kauden tavoitteena on myös voittaa kaikki mahdollinen. Haluan kokeneena pelaajana pitää vaatimustason ylhäällä, jotta tavoitteemme ovat saavutettavissa, Laihanen sanoo.