#77 Mensah: En luovuta koskaan
Kaikilla jalkapalloilijoilla on omat taustansa ja lähtökohtansa. En väitä, että Suomessa ja suomalaisilla tai isossa kuvassa eurooppalaisilla nuorilla tie ammattilaiseksi olisi helppo. Päinvastoin. Mutta totuus on se, että Afrikasta ja varsinkin sen köyhimmistä maista, on todella vaikeaa ponnistaa Euroopan sarjoihin.
Toisaalta köyhyys ja huonot lähtökohdat on laskettava myös voimavaraksi. Se antaa niin sanottua tiikerin silmää nuorelle pelaajalle. Jalkapallo on usein ainoa, tai ainakin paras tapa toteuttaa unelma paremmasta elämästä.
– Lapsena halusin aina pelata jalkapalloa. Kävin toki koulussakin, mutta futis oli aina ykkönen. Se oli helppo valinta, sillä tulen pienestä kaupungista, jossa on vain vähän ihmisiä. Tiedostin, että jalkapallo on paras tapa menestyä.
Klubin väkkärämäinen laituri Evans Mensah, 20, syntyi yhdeksäs helmikuuta vuonna 1998 Ghanassa, tarkemmin Agona Swedrun kaupungin lähettyvillä eteläisessä Ghanassa, lähellä Atlantin rannikkoa.
Kuten lähes kaikilla lapsilla myös Mensah’lla oli vain yksi unelma. Mielessä siinsi autuaammat jalkapallokentät, Euroopan kentät. Jalkapalloharrastus alkoi jo hyvin varhaisista vuosista, vaikkakin aluksi jalkapallo oli enemmänkin pelailua. Vakavampana harrastus alkoi 10-vuotiaana.
– Aluksihan se oli vain pelailua, vaikka unelmat oli jo silloin olemassa. Olin muistaakseni kymmenen tai yksitoistavuotias päästessäni ensimmäiseen joukkueeseen ja oikeisiin harjoituksiin.
Tuohon aikaan Mensah’n kotikaupungissa oli tapana järjestää jalkapalloturnauksia, joihin paikalliset koulut saivat muodostaa omat joukkueensa. Turnaukset olivat tärkeitä nuorille koululaisille, sillä paikallisten joukkueiden valmentajia saapui tarkkailemaan otteluja. Parhaille pelaajille saatettiin tarjota mahdollisuutta pelata juniorijoukkueissa. Juuri näin Evansille kävi. Peliesitykset tekivät tarkkailijoihin vaikutuksen ja paikka juniorijoukkueeseen aukeni.
Unelmat tavoitteiksi, tavoitteet todeksi
Nykyisen klubilaiturin ollessa 14-vuotias hän tajusi olevansa lahjakas, riittävän lahjakas päästäkseen Ghanan ulkopuolelle pelaamaan jalkapalloa. Ajatus, mikä alkoi unelmana, muovautui tavoitteeksi, jonka eteen ryhdyttiin tekemään määrätietoista ja suunnitelmallista työtä.
– Ghanassa on sellainen tapa, että kun valmentaja tajuaa jonkun pelaajan olevan erityislaatuinen, hän kertoo siitä pelaajan isälle. Siitä lähtien isän ja muun perheen velvollisuus on kannustaa pelaajaa sekä pitää hänet tietyllä tapaa kurissa. Eräänä päivänä valmentajani tuli puhumaan isälleni ja tajusin, että unelmani voisivat toteutua.
Samaan aikaan Mensah alkoi saamaan mahdollisuuksia peleissä ja nuoresta iästä huolimatta vastuu kasvoi. Vaikka kehitys oli nopeaa, Mensah piti pään kylmänä ja jalat maassa.
– Mennessäni kentälle valmentaja sanoi, että tiedän kyllä miten pelata ja kehotti jatkamaan samaan malliin. Jos en onnistunut, tein vielä enemmän töitä harjoituksissa. Tuolloin harjoitteluni oli jo todella määrätietoista ja treenitunteja kertyi todella paljon.
Työnteko, lahjakkuuden ohella, palkitsi tekijänsä ja HJK kiinnostui hänestä. Unelmien siirto Eurooppaan oli toteutunut. Elämä muuttui täysin. Ainoastaan yksi muuttuja, jalkapallo, pysyi samana. Suomeen muuttamisen myötä taakse jäivät kotimaisemien lisäksi perhe, isä, äiti ja kaksi sisarusta sekä ystävät.
Mensah ei kuitenkaan epäröinyt siirtoa ja muuttoa hetkeäkään.
– Ghanassa minulla oli aika-ajoin hyvinkin vaikeaa. Piti huolehtia perusasioista. Esimerkiksi missä nukkua ja mistä hankkia jalkapallokenkiä, olivat suhteellisen isoja ongelmia. Myös kentät joissa pelasimme, eivät olleet lähelläkään Suomen tasoa.
Mensah tarttui tilaisuuteensa pelata Euroopassa. Siirto oli iso asia nuorelle miehelle. Vihdoin pitkä sekä raastava työ alkoi nyt kantaa hedelmää. Hän ei kuitenkaan jäänyt laakereille lepäämään.
– Fakta on se, että kun saa mahdollisuuden pelata Euroopassa, siihen on tartuttava. Pääsee lähemmäs unelmaansa ja saa ammatikseen tehdä sitä mitä rakastaa. Tänne tullessani asenteeni oli se, että pelaan hyvin ja treenaan kovaa ja siten autan joukkuettani ja etenen samalla kohti omaa unelmaani.
Elämä Helsingissä
– Vaikka perheeni jäi Ghanaan ja muutin tänne yksin, on minulle tavallaan muodostunut uusi perhe. Kaikki ihmiset niin joukkueessa kuin myös sen ulkopuolella ovat kohdelleet minua hyvin.
Uudessa ympäristössä ja siihen sopeutumisessa miehen oma persoonallisuus tuli esiin. Ulospäin suuntautuneet persoonat löytävät lähes poikkeuksetta paikkansa uusissa ympäristöissä, ja juuri näin tapahtui Mensah’n kohdalla.
– En ole ujo ihminen ja pystyn luomaan uusia ihmissuhteita melko vaivattomasti. Kun näen ihmisiä ensimmäistä kertaa, usein juttelen heille saman tien. Sosiaalisuus ja se että rakastan ihmisiä, ovat olleet isossa roolissa sopeutumisessani Helsinkiin.
Vaikka Evans viihtyy ihmisten parissa, hänen vapaa-aikansa on melko rauhallista.
– Olen usein kotona ja kutsun ystäviäni sinne. Joskus myös menen heille vierailulle. En ole myöskään unohtanut Ghanaa ja ystäviäni jotka jäivät sinne. Olen oikeastaan päivittäin yhteydessä heihin. He auttoivat minua urani alkuaikoina todella paljon.
Ison osan vapaa-ajasta Mensah kuitenkin käyttää palautumiseen, rauhoittumiseen ja tulevaisuuteen valmistautumiseen.
– Tykkään ajatella sitä matkaa, minkä olen jo tullut tähän mennessä sekä miettiä mitä kaikkea vielä on edessä. Uskon, kunhan jaksan painaa eteenpäin ja tehdä töitä, että voin päästä Euroopan huipputasolle.
Tällä hetkellä 20-vuotias Mensah on tilanteessa, jossa kaikki munat laitetaan yhteen koriin. Jalkapallo on asia, jota hän rakastaa ja sen hän osaa parhaiten.
– Olen edelleen nuori, joten kehityn nopeasti. Minulla on paljon työtä edessä, joten en voi jakaa aikaani ja keskittymistäni. Juuri nyt minun elämässäni on vain futis. Ehkä vanhempana istun alas ja ryhdyn miettimään jotain muuta.
Teksti: Matti Rantala
