Aina klubilainen -sivusto aukeaa
Aina klubilainen on sivusto, johon kerätään HJK:n junioreiden ja edustusjoukkueen joukkuekuvat kautta aikojen. Ja kuvat, joita ei vielä sivustolla ole, voivat käyttäjät käydä itse lisäämässä.
HJK:n joukkueissa on pelannut kymmeniä tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia jo pelkästään 2000-luvulla. Kun kyseessä on yli satavuotias seura, on entisiä klubilaisia todella suuri määrä. Lähes jokaisella helsinkiläisellä on perheenjäsen, tuttu tai kaveri, joka on pelannut Klubissa: Edareissa, kaupunginosajoukkueessa, miehissä, naisissa, tytöissä, pojissa.
– Sosiaalisen median voimalla haluamme nyt kerätä tätä hienoa historiaa talteen ja edistää entisten klubilaisten yhteisöllisyyttä, HJK:n markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila linjaa.
- Onhan sivustolla toki myös viihdearvoa kun näkee, miltä tuttu huippupelaaja tai työkaveri on näyttänyt junnuna. Toivomme, että ihmiset laittavat sanaa eteenpäin ja näin saamme seuran historiaa digitaaliseen muotoon. Tämä on palvelu joka kasvaa ja kehittyy koko ajan, Mikkonen-Mannila toteaa.
Valokuvia on kerätty HJK:n vanhoista vuosijulkaisuista, mutta monia joukkueita puuttuu vuosien varrelta. Toiveena on, että entisiltä klubilaisilta löytyy lisää materiaalia yhteiseen digitaaliseen arkistoon.
Kuvia voi bongata ja lisätä osoitteessa https://www.hjk.fi/ainaklubilainen ja facebook.com/hjkhelsinki1907
Facebookissa voi lisäksi tagata vanhoja joukkuekavereita ja voittaa koko porukalle vip-kohtelun Veikkausliigan peleihin. Ja jos ei ole pelannut Klubissa, voi silti päästä 11 hengen Aina klubilainen -joukkueeseen treenaamaan klubivalmennuksen opein.