Aulis Rytkönen -stipendirahasto

Perustimme suomalaisen jalkapallolegenda Aulis Rytkösen nimeä kantavan stipendirahaston syyskuussa 2014, tarkoituksenamme tukea vähäosaisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastusta, sillä kenenkään ei pitäisi jäädä jalkapallon ulkopuolelle taloudellisista syistä.

Kuluvan vuoden maaliskuussa, kun jaettiin vuoden 2017 aikana kerätyt rahat, oli avustusta hakeneita 93. Rahaa oli kertynyt yhteensä 16 770 euroa ja se jaettiin 65:lle pelaajalle, 100–2500 euron suuruisina stipendeinä. Vuonna 2015, kun Aulis Rytkönen -rahaston stipendit jaettiin ensimmäisen, kerran oli kokonaissaldo 7 500 euroa ja se jaettiin 27:lle juniorille. Suunta on siis selvästi ylöspäin.

Rahastosta jaetaan stipendejä niitä hakeneille HJK:n junioreille vuosittain. Hakemusten määrä on rajoittettu kolmeen hakemukseen kutakin joukkuetta kohti.

Vuonna 2017 rahastoon kertyi yhteensä 51 lahjoitusta, niin yksityisiltä henkilöiltä kuin myös julkisilta organisaatioilta. Lahjoitukset käytetään junioritoiminnan hyväksi lyhentämättömänä.

Tilinomistaja: Aulis Rytkönen rahasto
Tilinumero: 135130-134111
IBAN: FI27 1351 3000 1341 11
SWIFT/BIC: NDEAFIHH

Lue myös: Aulis Rytkönen stipendirahasto »