Hieno taisteluvoitto Lahdesta Lodin maaleilla

HJK jatkoi maanantai-iltana voittoputkeaan, kun FC Lahti kaatui vieraskentällä numeroin 2-0. Klubin viides peräkkäinen voitto irtosi vasta tiukan taistelun päätteeksi. Jännittävän ottelun ratkaisijaksi nousi Robin Lod, joka viimeisteli illan molemmat täysosumat. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli HJK:n selvää hallintaa, mutta tauon jälkeen kotijoukkue löysi uuden vaihteen ja nousi mukaan taistelemaan pisteistä. Voiton teki erityisen makeaksi vaikea lähtötilanne. Peräti neljä pelaajaa tippui kokoonpanosta pois pelipäivän aikana. Sakari Mattila ja Teemu Tainio joutuivat jättämään ottelun väliin vatsavaivojen vuoksi, Mikko Sumusalo ja Tapio Heikkilä taas kärsivät lievistä loukkaantumisista.

  • Tämä osoittaa joukkueen vahvuutta. Aina peli ei välttämättä ole 5-1 tai 6-1, vaan välillä tulee vaikeita pelejä. Meillä oli tänään ylipäänsä vaikea tilanne, kun neljä kaveria ilmoitti päivän aikana ettei pysty pelaamaan. Aikamoisia vaihdoksia jouduttiin tekemään. Tosi tyytyväinen olen tulokseen, kertoi päävalmentaja Sixten Boström.

HJK oli ensimmäisellä puoliajalla paremmalla jalalla liikkeellä. Tilanteita luotiin Lahden maalille tasaiseen tahtiin ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sen todennäköisemmältä Klubin johtomaali näytti. Osuma näytti jo syntyvän 39. minuutilla, kun Joel Perovuo liu’uttiin nurin rangaistusalueella ja Erfan Zeneli pääsi asettelemaan pallon rangaistuspilkulle. Lahden maalilla pelannut nuori Joonas Meronen kuitenkin torjui Zenelin keskelle maalia suuntautuneen pilkun jaloillaan, ja HJK joutui jatkamaan avausosuman metsästystä. Kauaa siinä ei kuitenkaan kestänyt. Perovuon pitkä ristipallo vapautti Demba Savagen laidalta ja tämä syötti pallon kohti maalin edustaa. Peliväline näytti vierivän kaikkien ohi, mutta Lod ehti liukumaan pallon takatolpalta Merosen kautta maaliin.

  • Oli hyvä, että saatiin maali ensimmäisen puoliajan lopussa sen epäonnistuneen pilkun jälkeen. Se on sellainen klassinen psykologisesti hyvä hetki tehdä maali, juuri ennen taukoa, pohdiskeli Boström.

Lahti aloitti toisen puoliajan ryminällä. Keskitykset satelivat HJK:n alueelle, mutta topparipari Mathias Lindström-Valtteri Moren piti huolen etteivät Lahden pelaajat päässeet hätyyttelemään Ville Wallénin vartioimaa maalia. Paineesta huolimatta Lahti ei juurikaan päässyt laukomaan vaarallisilta paikoilta Klubin maalia kohti. Lopulta HJK rankaisi, kun Lahti ei onnistunut. Rasmus Schüller 35 metristä antama vapaapotku otti kimmokkeen, lensi Lodin ulottuville ja nuorukainen puski illan toisen maalinsa. Lahti hätyytteli tämän jälkeen Klubin puolustusta lähinnä erikoistilanteissa, mutta lähemmäksi lisäosumia pääsi HJK. Kentälle vaihdosta tullut Eero Markkanen ja Lod järjestivät vastahyökkäyksestä Nikolai Alholle hyvän paikan, mutta tämän laukaus sujahti niukasti maalin yli. Vielä viime hetkillä Lod meinasi päästä viimeistelemään kauden toisen hattutemppunsa, mutta läpiajo liputettiin niukaksi paitsioksi.

Voitolla HJK säilytti asemansa Veikkausliigan piikkipaikalla. Klubi pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntaina 22.9. Sonera Stadiumilla kello 18.30. Nyt jo 14 ottelun pituiseksi kasvanutta tappiotonta putkea yrittää silloin katkaista TPS.