HJK ilman paineita MYPA-otteluun
Nyt maanantain ottelussa on erinomainen sauma maksaa kalavelkoja MYPA:lle. Vaikka tuloksellisesti HJK:n meno on näyttänyt yskähdelleen parissa viime ottelussa, kiistää päävalmentaja että otteet olisivat huonontuneet.
– Jos katsotaan vaikkapa Jaro-ottelun toista jaksoa, saattoi se olla yksi parhaimmista puoliajoista tällä kaudella. Nousimme 2-0 -tappioasemasta tasapeliin vieraskentällä. Se oli erittäin vahva suoritus, Antti Muurinen sanoo.
Muurinen myös vakuuttaa, että joukkue on tällä hetkellä täysin paineeton.
– Peli on sujunut, vaikka jonkin verran ailahtelua on ollut. Mielestäni moni pelaaja on jatkuvasti nostanut tasoaan.
Maanantain vastustajaa Muurinen luonnehtii yhdeksi sarjan kovimmista.
– MYPA on pysynyt vahvana, vaikka on nyt viime aikoina ailahdellut. He pelasivat viisi ottelua ilman voittoa ja ottivat pari kertaa takkiin, mutta viime ottelun 4-0 -voitto Interistä on varsinainen myrskyvaroitus.
Interiä vastaan MYPA hyökkäsi rohkeasti, samaa Muurinen odottaa maanantailta, joskin MYPA:n odotetaan iskevän vastahyökkäyksistä.
– He ovat pelanneet meitä vastaan puolustusvoittoisesti. Välillä MYPA on tullut jopa 5-4-1 -tyyppisellä ryhmityksellä. Odotan, että MYPA pelaa Soneralla rohkeammin. Joka tapauksessa ottelusta tulee varmasti mielenkiintoinen, sillä lähtökohta on täysin erilainen kuin silloin huhtikuussa.
HJK-MYPA
Ma 2.7.2012 klo 18.30
Sonera Stadium