HJK Klubi 04 aloitti Suomen Cupin Joensuussa tappiolla
Väyrynen: ”Kaikki pelin muut vaiheet sujuivat hyvin, paitsi murtautuminen.”
JIPPO vs HJK Klubi 04 1-0
HJK Klubi 04 pelasi kauden ensimmäisen virallisen pelinsä Joensuun Rantakylän liikuntahallissa sunnuntaina paikallista Jippoa vastaan. Huolimatta vierasjoukkueen miltei täydellisestä hallinnasta JIPPO voitti Suomen Cupin Ykkösen lohkovaiheen avausottelun 1-0 (0-0).
”Maalit ratkaisevat” klisee piti paikkansa sunnuntaina. Isännät tekivät kamppailun ainoan osuman vartti ennen loppua miltei ottelun ainoasta hyvästä maalintekopaikastaan. Vaikka raitapaidatkaan eivät tekopaikoilla juhlineet, nollanelosella oli kuitenkin riittävästi tekopaikkoja maaliverkon heiluttamiseen. Pallonhallinta oli käytännössä HJK Klubi 04:llä koko ottelun ajan.
HJK Klubi 04:n kauden ensimmäisen virallisen pelin kokoonpano oli seuraava: Maalissa aloitti Elmo Henriksson, puolustuslinjassa pelasivat oikealta Kalle Wallius, Joose Mäkinen, Matti Peltola ja Rico Finnäs. Keskikentän kolmikon muodostivat pohjalla kapteeni Chris James, jonka yläpuolella rakensivat Saku Heiskanen ja Johannes Yli-Kokko. Laitapelaajina aloittivat Daniel Rökman sekä Samuel Anini Jr.Kärjessä oli viime vuoden tapaan Kai Meriluoto.
Ensimmäinen puoliaika
Avausjakson yleiskuva oli se, että vierasjoukkue hallitsi peliä selvästi, ja isännät puolustivat tiiviisti. Maalintekopaikat olivat molemmilla joukkueilla kortilla; Jipolla ei ollut yhtään avointa tilannetta, nollanelosella oli muutama.
Ottelu lähti raitapaidoilta hyvin alkuun. Jo kolmannella minuutilla Samuel Anini Jr. kaadettiin vasemmalla laidalla. Seurannut vapaapotku pelattiin lyhyenä, ja pallo jäi pyörimään Jipon rangaistualueen lähelle. Lopulta peliväline ajautui ylös nousseelle topparille Matti Peltolalle, joka kaadettiin rangaistusalueen sisällä. Kauempaa katsottuna näytti pilkulta, mutta ottelun jyväskyläläinen päätuomari Kalle Mäkinennäki tilanteen toisin.
Tämän jälkeen mentiin miltei puoli tuntia ennen seuraavaa hyvää tekopaikkaa. Johannes Yli-Kokko laukoi 27. minuutilla reilusta 20 metristä ohi. Tästä tilanteesta alkoi nollanelosen avausjakson paras vaihe, jossa pallonhallinta saatiin jalostettua myös vaarallisiksi tekopaikoiksi. 31. minuutilla Klubi 04 prässäsi hyvin Jipon puolustusta; Daniel Rökman onnistui tökkäämään pallon Kai Meriluodolle, joka jatkoi ”takavasaralla” nätisti takaisin Rökmanille. Tämä pääsi murtautumaan boksin sisälle vetopaikkaan. Jipon maalivahti Aleksi Honka-Hallila veti kuitenkin tällä kertaa pidemmän korren hyvällä jalkatorjunnallaan. Noin minuutti myöhemmin oikea puolustaja Kalle Wallius pääsi oman riistonsa jälkeen yrittämään miltei samasta paikasta, mutta jälleen Honka-Hallila oli mies paikallaan.
Avausjakson loppu mentiin edelleen vahvasti vierasjoukkueen hallinnassa, mutta huippupaikkoja ei enää nähty. Ehkä paine kotijoukkueen päädyssä näkyi siinä, että Jippo sai lyhyen ajan sisään kolme varoitusta; ensiksi 40. minuutilla ex-nollanelosen pelaaja Tommi Tainio ”joutui” rikkomaan keskialueella Johannes Yli-Kokkoa. Aivan jakson lopussa Jipon valmentaja Jussi Leppälahti sai puolestaan katsoa keltaista korttia arvosteltuaan erotuomaria kovaäänisesti useampaan otteeseen. Tämän jälkeen erotuomari Mäkinen varoitti vielä Topi Pasia tämän kaadettua Saku Heiskasen.
Toinen puoliaika
Nollanelonen ei tehnyt toiselle jaksolle vaihtoja. Joukkue aloitti pirteästi, mutta paras maalintekopaikka siunaantui silti Jipolle; toppari Joose Mäkiselle tuli vasemmassa laidassa noin 35 metriä maalista täydellinen hutipotku, minkä seurauksena Jipon Miro Turunen pääsi puolittain läpi. Nollanelosen toinen toppari Matti Peltola kuitenkin paikkasi tilanteen erinomaisesti.
Tätä seuranneet 10 minuuttia olivat selkeää nollanelosen hallintaa. Tähän jaksoon osui taas kaksi spekulaatiota herättänyttä tilannetta molempien rangaistusalueiden sisällä; ensiksi 53. minuutilla Anini Jr. kaadettiin Jipon rangaistusalueella, muutama minuutti myöhemmin Jere Hiltunen koki saman kohtalon HJK:n boksin sisällä. Varsinkin kotijoukkueella saattoi olla syytä tyytymättömyyteen, että näistäkään tilanteista ei vihelletty rikettä.
Pirteästi esiintyneellä Aninilla oli hyvä paikka 64. minuutilla, kun hän yritti sijoittaa vasemmalta 12–13 metristä takakulmaan ohi Jippo-vahti Honka-Hallilan. Tämänkin jälkeen raitapaidoilla oli ylivoimaisen hallinnan lisäksi muutama puolittainen tekopaikka. 69. minuutilla päävalmentaja Mika Väyrynen vaihtoi kentälle Johannes Yli-Kokon tilalle Anton Aaltosen ja Daniel Rökmanin sijaan Agon Sadikun.
Kun HJK Klubi 04 ei onnistunut viimeistelemään lukuisista mahdollisuuksistaan, Jippo iski kamppailun ainoan osuman 76. minuutilla miltei jakson ensimmäisestä hyvästä tilanteestaan. Keskikenttäpelaaja Jere Hiltunen sai pelivälineen oikeassa reunassa nollanelosen puolittaisesta purkupallosta noin 25 metriä maalista. Hän pyörähti ympäri ja antoi vasemmalla jalallaan kauniin pitkän kaaripallon kentän toiseen laitaan HJK-maalin takatolpan alueen lähelle. Pallon sai hyvin haltuunsa Nuutti Tykkyläinen, joka laukoi pelivälineen voimalla Klubi-maalin etuyläkulmaan ohi voimattoman Elmo Henrikssonin.
Vierasjoukkueelle jäi reilut 15 minuuttia ajaa etumatka kiinni, mutta nollanelosen paras puhti oli kadonnut. Väyrynen vaihtoi vielä ryhmitystä hyökkäysvoittoisemmaksi, kun puolustaja Rico Finnäsin tilalle tuli 82. minuutilla hyökkääjä Henri Salomaa. Jippo valui entistä syvemmälle oman maalinsa eteen, eikä vierasjoukkue löytänyt avainta puolustuslukon avaamiseksi.
Päävalmentaja Mika Väyrynen ei luonnollisesti ollut tyytyväinen lopputulokseen, vaikka joukkueen pelillinen ilme oli suurimmaksi osaksi myönteinen.
– Kaikki pelin muut vaiheet sujuivat hyvin, paitsi murtautuminen. Kun me avasimme peliä, me pääsimme hyvin Jipon prässin alta pois, kun he ottivat ylhäältä. Toisaalta myös oma yläalueen prässimme toimi hyvin, mikä teki Jipon pallollisen pelaamisen vaikeaksi. Täytyy antaa Jipolle tunnustusta siitä, että he puolustivat matalassa blokissaan tiiviisti.
– Silti, hyvä peli, mutta tulos ratkaisee. Otamme tästä kaiken opin; tällä viikolla lähdetään työstämään hyökkäyspelin viimeistä vaihetta, Väyrynen lopettaa.
JIPPO vs HJK Klubi 04 1-0 (0-0)
76. Nuutti Tykkyläinen 1-0
HJK Klubi 04:n kokoonpano: Henriksson – Wallius, Mäkinen, Peltola, Finnäs (82. Salomaa) – James, Heiskanen, Yli-Kokko (70. Aaltonen) – Rökman (69. Sadiku), Anini Jr., Meriluoto