HJK kohtaa perjantaina FF Jaron
HJK aloittaa taistelunsa Suomen Cupin voitosta perjantaina Talissa. Cupin 5. kierroksen ottelun vastustajaksi matkustaa viime kaudella täpärästi Veikkausliigapaikkansa uusinut pietarsaarelainen FF Jaro. HJK tavoittelee tänä vuonna jo 12:tta cup-mestaruuttaan, jolla se nousisi eniten Suomen Cupin voittoja keränneeksi joukkueeksi yhdessä Hakan kanssa. Ottelun ajankohta ja vastustaja miellyttävät päävalmentaja Sixten Boströmiä.
- Sarjaa ajatellen on hyvä että saadaan tämmöinen peli alle, varsinkin kun vastassa on vielä liigajoukkue. Tuntuu kivemmalta pelata Jaroa vastaan kuin jotain alempien sarjojen porukkaa. Pyrimme ehdottomasti jatkoon, mutta tämä on myös valmistautumista kauteen. Turnausmuoto on sellainen jossa toista mahdollisuutta ei saa.
Joukkueet kohtasivat Suomen Cupissa myös viime vuonna, silloin 7. kierroksen ottelussa. Pidemmän korren vei HJK, nousemalla tappioasemasta 2-1 voittoon Sebastian Mannströmin ja Joel Pohjanpalon osumilla. Helppo vastustaja Jaro ei muutenkaan HJK:lle viime kaudella ollut, ja kaksi viimeistä kohtaamista päättyivätkin pistejakoon. Joukkueen valmentajana toimii HJK:n paidassakin millintarkkoja syöttöjään peliurallaan jakanut Alexei Eremenko Sr.
- Eremenkon tuntien Jaro pyrkii pelaamaan avointa ja liikkuvaa jalkapalloa. Tulossa on siltä osin mielenkiintoinen ottelu. Saatiin alle hyvä peli Hammarbytä vastaan, pystytään ottamaan siitä paljon asioita mukaan. Tukholmassa meillä oli pikku pelillinen notkahdus toisella puoliajalla, mutta hoidettiin homma siitä huolimatta loppuun asti hyvällä ilmeellä. Huomenna pyritään samaan. Nyt ruvetaan tosissaan pelaamaan tuloksesta ja pelipaikoista, ilmoitti Boström.
HJK – FF Jaro alkaa huomenna Talin hallissa kello 17.00. Liput ovat aikuisilta 10,-, opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja lapsilta 5,-. Maksu käteisellä.
HJK pelaa sarjakauden kenraalinsa 9.4. virolaista FC Floraa vastaan. Pelipaikka ei ole sääolosuhteiden vuoksi vielä varmistunut, mutta ottelu alkaa tiistaina kello 18.30.