HJK-RoPS sunnuntaina – menestymisen pitää jatkua myös Veikkausliigassa

Torstain tapahtumat on joukkueessa haudattu nopeasti. Juhliminen sai jäädä, ja joukkue palasi treenikentälle heti perjantaiaamuna; paljon pelanneet kevyemmin, vähemmän pelanneet vauhdikkaammin.
Varsinaisia loukkaantumisia ei HJK torstaina kärsinyt, vaikka pieniä tällejä paikkailtiin vielä perjantaina. Todennäköistä kuitenkin on, että valmennusjohto käyttää jälleen hyväkseen laajaa ja laadukasta pelaajarinkiä ja lähtee RoPS-kotiotteluun torstaina vähemmän pelanneiden pelaajien kanssa.
RoPS on ollut yksi vuoden epäonnisimmista joukkueista. Kevään tapahtumat, pelaajaryhmän vaihtuvuus ja päävalmentaja John Allenin vaihtuminen Matti Hiukkaan eivät ainakaan helpota RoPS:n urakkaa kohdata hallitseva mestari. Mutta arvaamattomuudessaan rovaniemeläiset tulevat olemaan vaikea pala klubilaisille.
Hiukan tulo luotsiksi on piristänyt RoPS:n peliä, sen näki jo edellisellä kierroksella, kun joukkue taisteli 1-1 -tasapelin Kuopion Palloseuraa vastaan. Tilanne sarjan hännillä ei kuitenkaan helpota. Pisteitä RoPS on kerännyt 20 ottelusta vain 12. Ero seuraavana olevaan VPS:aan on seitsemän pistettä.
HJK:n tilanne liigassa näyttää suhteellisen hyvältä, kun pelaamatta on vielä 13 kierrosta. Joukkue etenee voitokkaana sarjan kärjessä yhdeksän pisteen erolla Turun Interiin, joka joutuu tulevalla kierroksella kovaan paikkaan Turun paikallisottelussa TPS:aa vastaan. Kärkijoukkueilla ei olisi varaa menettää tässä vaiheessa pistettäkään.
Kotijoukkueen vahvuus Soneralla tiedetään. Peli rullaa kentällä ja kannustusta on löytynyt katsomosta. Yksi kotijoukkueen tärkeimmistä voimista onkin tullut katsomoista, jossa menon pitää jatkua samanlaisena mikäli joukkue haluaa napsia pisteitä tasaiseen tahtiin myös loppukaudella.
HJK-RoPS
Su 21.8. klo 18.30
Sonera Stadium