HJK voittoon KuPS:sta – maalinteossa Sadik ja Litmanen
Sateisessa ja koleassa kevätsäässä pelattu harjoitusottelu HJK:n ja KuPS:n välillä päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 2-0. HJK:n ensimmäisestä maalista vastasi Berat Sadik ja toisesta kentälle vaihdosta tullut Jari Litmanen ottelun lopussa.
Ottelun ensimmäinen jakso eteni pääosin kotijoukkue HJK:n hienoisessa hallinnassa. Hyviä maaliapaikkoja avautui muutamia. Varsinkin kärki Teemu Pukki oli pirteästi monessa tilanteessa mukana.
HJK:n ensimmäisen maalin esityön teki laitalinkki Sebastian Sorsa, joka löysi keskityksellään maalin edestä Berat Sadikin. Sadikin pusku sujahti maalin oikeasta nurkasta sisään.
Tasaisena alkaneen ottelun kurssi muuttui merkittävästi, kun KuPS-toppari ajettiin sekavan tilanteen jälkeen ulos punaisella kortilla. Kansainvälisen jalkapalloliiton linjauksen mukaan ei harjoitusotteluissakaan enää ole mahdollista tasoittaa tilannetta ottamalla ulosajetun pelaajan tilalle uutta pelaajaa. Näin KuPS joutui pelaamaan ottelun loppuun yhden vajaalla.
Toisesta jaksosta muodostuikin lähinnä HJK:n hyökkäysharjoitus, vaikka myös KuPS yritti aktiivisesti saada omaa hyökkäyspeliään toimimaan.
Kuten odotettua, molemmat joukkueet vaihtoivat harjoitusotteluiden luonteeseen kuuluen useita vaihtoja. Peliaikaa sai laaja rinki. HJK joutui myös yhteen pakon sanelemaan vaihtoon kun keskikenttä Cheyne Fowler koki kovia ja joutui jättämään kentän nilkkavamman takia.
HJK kaunisteli loppunumeroiksi 2-0 noin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Kulmapotku löysi maalialueen takaa Jarno Parikan, joka siirsi pallon takaisin keskelle Jari Litmaselle, joka sijoitti pallon varmasti verkkoon. 2-0 -numeroit jäivät myös ottelun loppunumeroiksi.
KuPS jatkaa leireilyään Pajulahden urheiluopistolla ja HJK siirtää katseensa takaisin treenikentälle. HJK:n tulevan ohjelman määrittelee pitkälti sunnutain Suomen Cupin ottelu SJK:n ja FC KooTeePeen välillä. HJK kohtaa tuon ottelun voittajan vieraskentällä vielä ennen kauden alkua.
HJK-KuPS
35’ Sadik (Sorsa)
85’ Litmanen (Parikka)