HJK:lla mahdollisuus ratkaista mestaruustaisto maanantaina

HJK jatkaa viidennen peräkkäisen Suomen mestaruuden jahtaamista maanantaina Vaasassa VPS:n vieraana. Honka kompastui sunnuntaina IFK Mariehamnia vastaan, joten HJK:lla on maanantain ottelussa ensimmäinen mahdollisuus varmistaa mestaruus. Siihen vaaditaan täysi pistepotti. Klubi lähtee otteluun seitsemän voiton ja 16 tappiottoman ottelun putki takanaan, mutta huono ei ole vastustajankaan vire. Kolme viimeistä peliään voittanut VPS taistelee tiukasti pronssimitaleista, ja on yksi sarjan vaikeimmin kaadettavista joukkueista. Sen on saanut tällä kaudella kokea myös HJK, sillä joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Helsingissä päättyi VPS:n 2-1 -voittoon. Klubi otti revanssin heinäkuussa 3-0 -voitolla, ja sillä tiellä joukkue tahtoo jatkaa myös maanantaina.

  • VPS on tällä hetkellä hyvässä iskussa, ja heillä on ottelussa suuret panokset. He ovat saaneet loukkaantuneita pelaajia takaisin ja saavat jalkeille vahvan joukkueen. Puolustuslinjassa heillä on poissaoloja, joka ei tietenkään ainakaan helpota heidän tekemistään, varsinkaan kun se on ollut yksi joukkueen vahvimmista osa-alueista. Täysi työ saadaan tehdä, jos aiotaan tuoda pisteitä mukana, totesi Boström.

HJK otti torstaina vakuuttavan esityksen päätteeksi 3-0 -vierasvoiton TPS:stä. Klubin upea syysvire on nyt tuottanut täydet pisteet edellisestä seitsemästä ottelusta maalierolla 25-6. Boström on ollut tyytyväinen näkemäänsä.

  • Torstain ottelussa oli paljon tosi hyviä asioita. Meidän pelaamisen takia TPS:llä oli aika vaikea päivä. Homma oli paremmin kontrollissa kuin kohdatessamme TPS:n sunnuntaina Helsingissä, vastustajan ainoa todellinen maalipaikka tuli oikeastaan viimeisellä minuutilla, myhäili päävalmentaja.

Panosta ottelussa riittää molemmilla joukkueilla. VPS on lähellä ensimmäistä mitaliaan sitten kauden 1998, jonka lisäksi tällä hetkellä hallussa oleva kolmas sija takaisi sille paikan europeleissä. HJK varmistaisi voitolla mestaruuden. Boströmin mukaan joukkueen keskittyminen on kuitenkin pelkästään omassa tekemisessä.

  • Jos tilanne olisi se, että mestaruus on katkolla, niin tottakai mitä aikaisemmin sen parempi. Mutta ei se meihin juurikaan vaikuta. Honka pelaa niin kuin pelaa, meillä ei ole siihen mahdollisuutta vaikuttaa. Jos hoidamme omat hommamme, niin meidän ei tarvitse enää missään vaiheessa miettiä sitä miten muut pelaavat, vahvisti Boström sunnuntaina ennen lähtöä Vaasaan.

Harjoituksissa saamansa pienen tällin vuoksi torstain vierasreissun Turkuun väliin jättänyt Mikael Forssell on jälleen terve ja valmis palaamaan kokoonpanoon maanantain pelissä. Klubi pääsi lähtemään matkaan sunnuntaina täydessä vahvuudessa, ja Boströmillä on näillä näkymin käytettävissä erittäin iskukykyinen ryhmä.

VPS – HJK pyörähtää maanantaina käyntiin kello 18.30. Ottelu lähetetään suorana tv-kanava Kutoselta.