Juho Rantala: ”Valmennus kehittyy myös koko ajan”

HJK:n pelaajisto ja henkilökunta aloittivat kauden päättyessä lomansa, joka kestää aina joulukuun alkuun saakka. 
Pelaajat palauttelevat pitkän kauden rasituksia treenaamalla tänä aikana omin päin ja hiljalleen valmistautumalla puolentoista kuukauden päästä alkaviin yhteisharjoituksiin. 
Valmentajilla tilanne on samankaltainen – laakereille ei jäädä lepäilemään.
 
Joukkueen kakkosvalmentajana jatkava Juho Rantala kertoo, mitä valmentajien lomaan kuuluu.
 
– Vaikka tässä lomalla ollaankin, niin aika kiirettä on pitänyt. Suuri määrä suunnittelutyötä on tehtävä ennen kauden alkua. Tietenkin me yritetään aina parantaa meidän toimintatapoja jokaisella osa-alueella, Juho kertoo.
 
Työn alla on ollut mm. leirien suunnittelua, henkilökohtaista vuorovaikutusta pelaajien kanssa sekä ottelu- ja videoanalyysien kehittämistä. Harjoittelua pyritään muutenkin viemään teknologian kautta eteenpäin.
Uusia mielenkiintoisia miehiä
 
Kauden jälkeen Klubiin on liittynyt kaksi uutta vahvistusta, Sebastian Mannström ja Rami Hakanpää. Rantalan mielestä molemmat hankinnat ovat erittäin perusteltuja.
 
– Rambon kohdalla me haluttiin pallollisesti taitavampaa pelaajaa alakertaan, joka pystyy avaamaan tehokkaasti peliä. Rami on kokenut kundi, joka on ennenkin ollut Klubissa mukana. 
– Mannström on myös kiinnostava tapaus. Nuori, lahjakas ja eteenpäinmenevä pelaaja. Kovalla motivaatiolla varustettu hyökkäävämpi keskikenttäpelaaja, Juho sanoo.
 
HJK palaa lomalta joulukuun ensimmäinen päivä, jolloin pidetään tulevan kauden ensimmäiset yhteisharjoitukset.