Klubilaiset maajoukkueen matkassa
HJK:n pelaajat olivat vahvasti esillä menneen viikon maaotteluissa Suomen A-maajoukkueen osallistuessa Latviassa Baltic Cupiin ja alle 21-vuotiaiden kohdatessa Moldovan EM-karsintaottelussa.
Viikonlopun sankari oli Valtteri Moren, joka iski maajoukkuedebyytissään maalin Suomen kaataessa Viron 2-0 lauantain sijoituspelissä. Laitapuolustajaksi kentälle toisen puoliajan alussa tullut Moren sinetöi voiton puskemalla 87. minuutilla kulmapotkun komeasti etunurkalta verkon perukoille. Turnauksen ensimmäisessä ottelussa torstaina Mika Väyrynen taisteli keskikentällä 68. minuutilta eteenpäin Suomen kärsiessä 1-0 -tappion Liettualle. Tapio Heikkilä oli joukkueen mukana Latviassa, mutta ei käynyt kentällä otteluissa.
Nikolai Alho ja Robin Lod olivat tärkeässä roolissa Suomen alle 21-vuotiaiden napatessa tärkeän 1-0 -voiton Moldovasta Myllykoskella. Molemmat olivat mukana ratkaisuosumassa Lodin jatkaessa Alhon kulman takatolpalle, josta Dani Hatakka pääsi laittamaan pallon maaliin. Voitto nosti Suomen pisteen päähän lohkon toisena olevasta Moldovasta, ja nappaamalla pisteet kahdesta jäljellä olevasta ottelustaan sillä on vielä pieni mahdollisuus ottaa paikka jatkokarsinnoissa.