Mäkelä: Luvassa hyökkäävää peliä sunnuntaina

Valmistautumisviikko on HJK:lla sujunut hyvin, ja pieni ekstralataus on ollut nähtävissä jokaisessa harjoitteessa. HJK-hyökkääjä Juho Mäkelä ei vähättele sunnuntain ottelun merkitystä.

– Kauden tärkein peli, Mäksä sanoo.

– Mutta joukkueessa lataus on kova, se on näkynyt. Jengi on pysynyt keskittyneenä koko ajan.

Mäkelä muistuttaa, että vielä ei mestaruuksia jaella, mutta tarjolla on henkinen yliote ratkaisukierroksille.

Inter on tällä hetkellä sarjan kärkipaikalla, mutta vain kahden pisteen erolla. Voittamalla sunnuntaina HJK nappaisi johtopaikan itselleen kuusi kierrosta ennen sarjan loppua. Pistemenetykset puolestaan antaisivat takana tuleville mahdollisuuden nousta vielä kultakamppailuun mukaan.

– Kolme pistettä tästä ottelusta antaisi merkittävästi vauhtia loppukauteen. Toki kolme pistettä on jaossa myös heti keskiviikon KuPS-kotiottelussa, mutta nyt sunnuntaina vastassa on kuitenkin sarjajohtaja.

– Panoksena on siis henkinen yliote.

Interin laatu tiedetään HJK-leirissä, ja siksi pelissä pitääkin onnistua jokaisella osa-alueella. Mäksä näkee, että Interin yksi selkeimmistä vahvuuksista on hyökkäyskalusto.

Mika Ojalan tarjoilut ja Irakli Sirbiladzen viimeistelyt ovat olleet myrkkyä tällä kaudella monille joukkueille. Tehot hyökkäyspelissä ovat pitäneet Interin kärjessä.

– Varmasti meidän puolustuslinjalle tulee kova haaste, mutta uskon, että jätkät selviytyvät kovassa paikassa. Omat hyökkäykset pitää olla niin vaarallisia, että Interin puolustus joutuu myös kovaan paineeseen.

Mäkelä odottaa vauhdikasta ja varsinkin hyökkäysvoittoista peliä.

– Inter ei tyypillisesti vetäydy vaan haluaa pelata aktiivisesti. Me puolestaan haluamme näyttää alusta asti, että kenen kotikentällä pelataan. Luvassa on todella vauhdikas peli.

Sunnuntain peliin, jos johonkin, kannattaa tulla mukaan ja huutaa HJK sarjan kärkipaikalle. Luvassa on kahden vahvimman mestaruuskandidaatin kiihkeä taistelu.

– Näissä peleissä yleisöllä on myös merkittävä rooli. Monissa peleissä, esimerkiksi europeleissä, on nähty, että katsojat tuovat peliin ihan erilaisen tunnelman. HJK-kannattajat ovat joukkueen 12. kenttäpelaaja. Toivottavasti Soneralle saadaan sellainen tunnelma, jonka tällainen ottelu ansaitsee, Mäksä sanoo.

HJK-Inter
Su 23.9. klo 18.30
Sonera Stadium