Matti Klinga: Voittamisen halu on kova
FC Lahdesta Klubiin viime kaudeksi siirtynyt Matti Klinga ei päässyt juhlimaan ensimmäisellä HJK-kaudellaan Suomen mestaruutta. Lahden riveissä kaudella 2014 pronssin jatkoksi tuli pronssia myös ensimmäisellä HJK-kaudella. Vaikka pronssimitali oli kova pettymys, ei kirvestä ole heitetty kaivoon, vaan Klinga uskoo Klubin palaavan kultakantaan heti ensi kaudella.
-Meillä on vaikea kausi takana, emmekä onnistuneet täyttämään tavoitteitamme. Eurokentillä oltiin todella lähellä onnistua, mutta lopulta jäi vain luu käteen. Pronssi oli iso pettymys, mutta nyt koko joukkueella on kova näyttämisen ja voittamisen halu ensi kaudeksi, Klinga tuumaa.
Koko loppukauden 2014 loukkaantumisen vuoksi missannut Klinga tuli vuosi sitten Klubin riveihin kuntoutusvaiheessa. Harjoituskauden alku meni loukkaantumisesta toipuessa, ja harmittavasti loukkaantumisilta ei vältytty myöskään kokonaan myöskään viime kaudella.
-Loukkaantumiset sotkivat hieman pelaamistani. Alkukaudesta pelasin paljon laidalla, kun laitapelaajamme olivat loukkaantuneina. Keskikentällä, joka on se omin paikkani, en päässyt pelaamaan niin paljon kuin olisin toivonut, eikä kausi sujunut henkilöhtaisestikaan niin hyvin kuin olisin toivonut, vaikka joukkoon mahtui myös hyviä hetkiä, Klinga sanoo.
Klingan mainitsemat hyvät hetket luovat uskoa tulevaan ja Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuemies uskookin, että kovalla työllä mahdollisuudet ovat rajattomat.
-Harjoituskaudella aion treenata todella kovaa. Ennen kauden alkua on mahdollisuus ansaita paikkansa avauskokoonpanosta. Se vaatii sitä, että treenaa enemmän ja kovempaa kuin muut, ja siihen minä olen valmis, Klinga lataa.
-Kehittyminen vaatii aina paljon työtä ja kovaa työtä tässä tehdään koko ajan. Haluan kehittyä pelaajana ja se ei tapahdu ilman kovaa työntekoa.
Alkukaudella laitapelaajana pelattujen minuuttien jälkeen Klinga palasi loppukesästä tutumpaan rooliin keskikentälle. Keskikentän keskustassa ja kymppipaikalla viihtyvä monipuolinen Klinga ei miellä kumpaakaan edellä keskikentän rooleista itselleen omimmaksi, vaan pelaa mielellään kumpaakin paikkaa.
-Tällä hetkellä keskikentän pohja ja kymppipaikka ovat minulle aika fifty-fifty. Olen jutellut myös Banan (Mika Lehkosuo) kanssa ja molemmat olemme sitä mieltä, että pystyn hyvin pelaamaan molemmissa rooleissa. Ensi kauden pelipaikkaa ei ole hakattu kiveen, vaan varmasti harjoituskaudella haetaan tuntumaa molempiin rooleihin, Klinga miettii.
Miten HJK sitten palaa takaisin kultakantaan? Siitä Klingalla on selvä näkemys.
-Meidän pitää tehdä pienet asiat astetta paremmin kuin viime kaudella. Joukkueella on todella kova hinku voittaa mestaruus ja palauttaa HJK sille paikalle, missä sen kuuluu olla, Klinga sanoo.