Miehet vierailevat Pietarsaaressa
HJK:n miehet siirtävät ajatuksena jälleen hetkeksi kotimaan kentille kun ryhmä suuntaa vierasreissulle Pietarsaareen.
Sarjajohtaja lähtee mittelemään pisteistä sarjan kolmanneksi viimeisenä majailevan Jaron vieraaksi. Joukkueiden lähtökohdat päivän otteluun ovat hyvin erilaiset.
HJK:lle Jaro-ottelu tulee keskelle kiihkeintä eurocup-kiirettä. Takana on historialliseen maaliennätykseen päättynyt Bangor-ottelu ja edessä ensi keskiviikkona pelattava kotiottelu Dinamo Zagrebia vastaan. Mutta asema Veikkausliigan kärjessä on kuitenkin toistaiseksi turvattu peräti yhdeksän pisteen erolla sarjakakkonen Interiin. Kolmantena tulevaan JJK:hon eroa on 12 pistettä. Voittoputki Veikkausliigassakin on venähtänyt jo 10 ottelun pituiseksi.
Jaro sen sijaan on jatkanut koko kauden kestänyttä ailahteluaan. Edellisestä voitosta on jo lähes kuukausi aikaa. Kesäkuun lopulla kaatui RoPS kotona, mutta sen jälkeen joukkue on hävinnyt Hakalle ja jakanut pisteet myös europeleissä mukana olleiden TPS:n ja KuPS:n kanssa.
– Tärkeintä olisi pitää joukkue voittoputkessa ja sitä kautta hyvässä vireessä ja vahvassa itseluottamuksessa. Uskon, että jätkät pystyvät ja osaavat siirtää muut asiat pois mielestä ja keskittyä täysillä nyt tähän otteluun. Meidän on kuitenkin pakko edetä peli kerrallaan tällaisessa tilanteessa, HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen miettii.
HJK:n pelaajista Sebastian Mannströmille ottelu on erikoinen. Hän ehti edutaa Jaro useamman vuoden ennen siirtoaan HJK:hon täksi kaudeksi.
– Tämä ottelu herättää paljon tunteita. Vietin Pietarsaaressa kolme tosi hienoa vuotta ja viihdyin siellä todella hyvin. Palaan pietarsaarelaisyleisön eteen pelaamaan todella hyvillä mielin, Mannström sanoo Jaron verkkosivuilla.
Todennäköistä on, että HJK:n päävalmentaja tulee tarkasti miettimään, minkälaisella kokoonpanolla otteluun lähtee. Europeleistä ja Veikkausliigapeleistä tuleva rasitus pitäisi pystyä jakamaan tasaisesti koko joukkueelle. Epävarmoja tapauksia on pelaajistossa useita, mutta ainakin loukkaantumisista parantuneet Juhani Ojala ja Sebastian Mannström ovat mukana ja nimetty alustavaan avauskokoonpanoon.
HJK-FF Jaro
La 23.7. klo 15.00
Pietarsaari