Moren: ”Ensimmäinen jakso hyvä, toinen vaikeampi”

Peli oli ehtinyt vanheta vain kahdeksan minuuttia kun nuori toppari siirsi kotijoukkueen 1-0 -johtoon. Maali oli miehen ensimmäinen liigapaidassa.
– Seba laittoi nappikulman. Pääsin irtautumaan omasta miehestäni ja puskemaan yllättävän vapaasti. Kyllä siinä sai ihan rauhassa sijoittaa, Moren muistelee.
Tauko kohden tilanne tasaantui. HJK joutui vaihtamaan jo ennen tauko pois loukkaantuneen Alex Ringin, joka ehti pelata pirteästi. Mies jouduttiin kantamaan paareilla kentältä, ja tarkempi tilanne selviää varmasti ensi viikon alussa.
– Ensimmäinen jakso oli meiltä ihan hyvää, toinen sen sijaan oli vaikeampi. Vaikea sanoa, miksi pelin luonne muuttui toiselle jaksolle. Toki se, että jouduimme vaihtamaan jo ensimmäisellä jaksolla kun Alex loukkaantui sekä se, että muitakin kolhuja tuli, saattoi vaikuttaa, Valtsu miettii.
MYPA tuli tasoihin toisen jakson alkupuolella. MYPA:n tulokas Riley O’Neill pääsi puskemaan pallon kulmasta Ville Wallénin selän taakse kun peliä oli takana 54 minuuttia.
Toisella jaksolla ottelussa ei ollut selkeää hallitsevaa osapuolta. Tilanteita syntyi tasaisesti molempiin päihin. Vasta kolme minuuttia ennen täyttä aikaa, HJK sai painostuksen jälkeen tilaisuuden johto-osumaan, kun Yoben tolppapuskun jälkeen MYPA-puolustaja Tuomas Aho joutui kaatamaan Sebastian Mannströmin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Pilkun sijoitti maaliin Dawda Bah.
– Meidän pitäisi pystyä pelaamaan tasaisemmin. Tänään hallitsimme ehkä hieman suuremman osan ottelusta, mutta se ei kuitenkaan riitä. Toki kehitettävää vielä tässä vaiheessa riittää. Kaikin puolin voitto oli kuitenkin ansaittu, Moren sanoo.