Muurinen: Raikkaampi ilme
Kotijoukkue nappasi täydet pisteet 2-0 -tuloksella. Maaleista vastasivat Sebastian Mannström ja Mika Väyrynen avausjakson viimeisellä kymmenminuuttisella. Mannström laukoi tarkasti kulman jälkitilanteesta, Väyrynen puolestaan upotti pilkun JJK-maalivahti Janne Korhosen taakse.
Jos JJK jaksoi HJK:n mukana avausjaksolla, putosi se kärryiltä toisella. Esimerkiksi Erfan Zeneli vei laitapuolustaja Antto Tapanista mennen tullen läpi ensimmäisen ja toisen jakson. JJK-keskikenttä Jordi Van Gelderenin ulosajo ottelun loppupuolella päätti JJK:n taistelun.
- Olemme viikon aikana käyneet asioita paljon läpi, mutta tosiasia on, että jätkät laittoivat tänään itsensä peliin todella hyvin ja työnteon kautta onnistuivat, päävalmentaja Antti Muurinen miettii.
-
Peli oli tänään raikkaampaa, mikä kertoo, että halu ja taito on tallella. Edellisissä otteluissa jokin asia on puuttunut pelistämme, tänään ei.
HJK lepuutti ottelussa muun muassa Timi Lahtea, Joel Pohjanpaloa ja Joel Perovuota, myös avauskokoonpanossa oli muutoksia kun Tuomas Kansikas, Berat Sadik ja Erfan Zeneli saivat vuoron aloittaa. Luonnollinen rotaatio saattoi piristää mestarin peliä.
- Avausjakso ei ehkä ollut nin hyvää kuin toinen. Jälkimmäisellä puoliskolla saimme ohjattua peliä haluamallamme tavalla, Muurinen näkee.
HJK matkustaa ensi viikolla Athletic Bilbaon vieraaksi Eurooppa-liigan play-off -kierroksen ensimmäiseen osaotteluun. Raikkauden ja rentouden pitäisi säilyä.
- Athletic on viime vuoden Eurooppa-liigan finalisti ja kuuluu myös La Ligan kärkiviisikkoon. Kyseessä on yhden Euroopan kovimman sarjan yhdestä kovimmista joukkueista. Asetelmat ovat siis sen mukaiset, mutta me lähdemme taistelemaan, pelaamaan rohkeasti ja hakemaan hyvää tulosta, samalla tavalla kuin Celticiä vastaan, Muurinen sanoo.
HJK matkustaa tiistai-iltana ja keskiviikkoaamuna. Ottelu pelataan torstaina klo 22.00 Suomen aikaa.