Otteluennakko: HJK-IFK Mariehamn 30.1.

HJK:n pelit Liigacupissa alkavat lauantaina, kun vastaan astelee IFK Mariehamn. Klubi ehti palata pelikentille jo viime viikolla, kun se kukisti harjoitusottelussa virolaisen FC Infonetin. IFK Mariehamn puolestaan kukisti omassa Liigacup-kenraalissaan Ruotsin pääsarjajoukkue Gefle IF:n 2-0.

Molemmissa joukkueissa on nähty kauden taiteessa paljon muutoksia. Klubissa pelaajavaihtuvuus on ollut suurta, ja edustusjoukkueen mukaan on noussut jälleen iso määrä omia junioreita. Saarelaisten joukkueessa muutosten tuulet puhaltavat enemmän taustajoukkoihin. Pekka Lyyski jätti valmennustehtävät viime kauden päätteeksi ja tilalle nimettiin kaksi valmentajaa. Tällä kaudella IFK:n valmennuksesta vastaavat Peter Lundberg ja Kari Virtanen.

-IFK Mariehamn on meille pelaajistoltaan tuttu joukkue, vaikka heilläkin toki muutoksia on tapahtunut. Valmentajat ovat vaihtuneet ja on vaikea ennustaa miten he lähtevät meitä vastaan pelaamaan. Kaikki Liigacupin ottelut ovat tärkeitä jokaiselle joukkueelle, vaikka kilpailun voitosta ei europaikkoja jaellakaan. Liigacupin aikana joukkueet pääsevät valmistautumaan kauden alkuun kunnolla, miettii HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo.

Viime kauden aikana joukkueet kohtasivat yhteensä neljästi, kaksi kertaa molempien kotikentällä. Klubi vei nimiinsä kaikki kolme Veikkausliigataistoa, mutta lopulta aina Suomen Cupin voittoon asti porhaltanut IFK päätti Klubin Cup-taipaleen kilpailun välierävaiheessa.

Kausi on kuitenkin joukkueiden ohella vaihtunut ja vanhoihin tuloksiin on turha tuijottaa. Etenkin nuorille pelaajille Liigacup on tärkeä näyteikkuna, jonka kautta paikka edustusjoukkueen kokoonpanoon voi aueta.

– Nämä pelit ovat tärkeitä joukkuepelin ja yksittäisten pelaajien kehittymisen seuraamisen kannalta. Näissä matseissa nähdään mitkä pelin vaiheet tarvitsevat eniten harjoittelua jatkossa ja miten pelaajat ovat omaksuneet harjoiteltuja asioita, Lehkosuo sanoo.

Infonetiä vastaan viikko sitten käydystä harjoitusottelusta Lehkosuon mieleen jäi varsinkin nuorten pelaajien vahva esiinmarssi.

-Nuoret pelasivat erittäin ennakkoluulottomasti läpi ottelun ja se oli yksi hyvä anti Infonet-ottelussa. Olemme katsoneet systemaattisesti viikon aikana videoklippejä tuon ottelun pelin eri vaiheista ja tietenkin harjoitellut kyseisiä asioita kentällä. Pyörä on pantu siis liikkeelle.

HJK:n riveissä Infonet-ottelussa hyökännyt testipelaaja Onur Capin ei saanut sopimusta Klubiin. Maanantaina julkistettiin sopimus ghanalaisen Richard Gadzen kanssa, mutta Gadze ei pelaa vielä lauantain ottelussa. Kun Jarno Parikka ei ole vielä pelikunnossa, jää hyökkäyspäässä paljon vastuuta nuorelle Ilmari Ylöselle.

-Ilmari nähdään kentällä lauantaina ja odotan innolla hänen pelaamistaan joukkueen ylimpänä hyökkääjänä. Hän on hyvässä vedossa ja uskon että hän esiintyy kentällä hyvin. Nämä ottelut ovat kuin tehtyjä Ilmarille ja muille nuorille, joilla ei vielä ole kokemusta tämän tason otteluista, Lehkosuo tuumaa.

Infonet-otteluun verrattuna HJK:n kokoonpanoon palaavat ainakin varotoimenpiteenä sivussa olleet Obed Malolo ja Aapo Halme.

Liigacupin lohkovaiheen ensimmäinen ottelu HJK-IFK Mariehamn lauantaina 30.1. kello 14.00 Talin jalkapallohallissa. Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen ottelun alkua. Ottelu on katsottavissa suorana myös HJK TV:stä klo 13.50 alkaen. Lue lisää studio-osuuksilla varustetusta lähetyksestä ja lippuinfoista täältä >>