Otteluennakko: Valmentajaa vaihtanut PS Kemi vierailulle Töölöön
HJK:n kymmenen tappiottoman ottelun putki tuli päätökseen perjantaina, kun FC Lahti kuittasi voiton lukemin 2-1. Kotijoukkue karkasi kamppailussa kahden osuman johtoon, mutta João Klauss toi helsinkiläiset maalin päähän vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua. Tämän lähemmäksi Klubi ei kuitenkaan enää päässyt, vaan tuloksena oli kauden kolmas tappio. Näistä kaksi on tullut juuri FC Lahdelle.
Tappiosta huolimatta HJK pysyy edelleen sarjataulukon kärkisijalla, kun 18 ottelun jälkeen kasassa on 39 pistettä. Ottelun vähemmän pelannut RoPS on helsinkiläisiä seitsemän pistettä jäljessä. Kolmantena on kaksi peliä Klubia vähemmän pelannut Lahti, joka on kerännyt 29 pistettä.
Häviöstä huolimatta Lahden perjantai-illassa oli Klubin kannalta positiivisiakin asioita. Loukkaantumisesta toipunut Riku Riski teki kahden kuukauden tauon jälkeen paluun Veikkausliigaan, kun hän korvasi Evans Mensah’n toisella puoliajalla. Lisäksi Veikkausliigan maalipörssiä johtava Klauss sai poikki kolmen pelin kuivan putkensa, kun hän viimeisteli kauden 13. maalinsa.
HJK
Perjantain tappio oli Klubille kauden ensimmäinen vieraskentillä, kun yhdeksän aiemman matkapelin saldona oli kuusi voittoa ja kolme tasapeliä. Töölössä HJK:lla on luistanut myös mainiosti viime aikoina. Kevään kolmen peräkkäisen kotitappion jälkeen kurssi on korjaantunut ja edelliset viisi ottelua Telia 5G Areenalla ovat päättyneet HJK:n voittoihin peräti maalierolla 17-2. Vastustajista vain FC Honka onnistui maalinteossa Klubia vastaan.
Keskiviikon ottelu on Klubin viimeinen ennen tämän kauden eurotaipaleen alkua, kun HJK kohtaa Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella Víkingurin. Joukkueet kohtaavat ensi viikon tiistaina Färsaarilla ja ottelupari paketoidaan viikkoa myöhemmin Helsingissä.
HJK:n pelaajisto täydentyy, kun Hannu Patronen palaa vahvuuteen pelikiellon jälkeen. Anthony Annan on vielä tämän ottelun pelikiellossa. Akseli Pelvas ja Ville Jalasto ovat toipilaina, mutta muuten terveystilanne vaikuttaa hyvältä.
HJK vs PS Kemi
HJK ja PS Kemi ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen, kun Klubi haki toukokuun alussa täyden pistepotin pohjoisesta lukemin 2-1. HJK:n maaleista vastasivat Nikolai Alho sekä Klauss.
PS Kemi pelaa kolmatta kautta pääsarjassa ja Klubi on ollut niskan päällä joukkueiden mittelöissä. PS Kemi vei nimiinsä avauskohtaamisen vuonna 2016, mutta tämän jälkeen HJK on kuitannut kuusi voittoa putkeen. Seitsemän ottelun maaliero on Klubin eduksi 14-3.
PS Kemi
PS Kemin kausi on ollut synkkä. Joukkue lähtee keskiviikon kamppailuun sarjataulukon jumbosijalta, kun alla on kolme tappiota. Tämä riitti seurajohdolle ja kuusi kautta seurassa toiminut Jari Åhman sai lähtöpassit päävalmentajan paikalta. Uutena päävalmentajana toimii myös urheilutoimenjohtajan pestiä hoitava David Hannah.
Kemiläisten kausi lähestyy puoliväliä, kun joukkueella on takana 16 ottelua, joista on irronnut yhteensä 11 pistettä. Varsinkin kotiotteluiden suhteen on ollut haasteita: PS Kemi on voittanut yhdeksästä kotipelistään vain yhden. Yhteensä voittoja on kertynyt kolme, kun Kemi on kaatanut SJK:n kahdesti sekä kertaalleen KuPS:n.
Kamppailu sarjapaikan puolesta tulee varmasti käymään kuumana loppukauden, sillä esimerkiksi ottelun enemmän pelannut IFK Mariehamn on yhdeksännellä sijalla neljän pisteen päässä. Kemin seurajohto linjasikin loppukauden päätavoitteeksi sijoittumisen kymmenen joukkoon ja tämän myötä sarjapaikan varmistamisen ensi kaudelle.
PS Kemillä on ollut suuria haasteita varsinkin maalinteon suhteen. Joukkue on viimeistellyt 16 ottelussa vain 15 osumaa, mikä on sarjan toiseksi pienin lukema. Kemiläisten paras maalintekijä on neljä osumaa laukonut Juho Mäkelä. Kemiläisten hyökkäyspään onnistumiset ovat nojanneet poikkeuksellisen voimakkaasti erikoistilanteisiin. Joukkue on viimeistellyt seitsemän eli lähes puolet osumistaan erikoistilanteista.
Myös puolustamisen suhteen kemiläisillä on riittänyt parannettavaa, kun joukkueen verkko on heilunut 28 kertaa, mikä on sarjan kolmanneksi isoin lukema. Kemiläiset ovat pystyneet pitämään maalinsa puhtaana kuluvan kauden aikana vain kolme kertaa, ja näistä kaksi päättyi joukkueen voittoihin. Tämän suhteen on kuitenkin tapahtunut parannusta: edelliseen kuuteen otteluun Kemi on päästänyt vain viisi maalia. Kemi on kuitenkin itse onnistunut näissä peleissä maalinteossa vain kahdesti, minkä myötä neljä kerättyä pistettä on tehtyihin maaleihin nähden jopa hyvä suoritus. Suurimmat haasteet löytyvätkin tällä hetkellä hyökkäyspäästä.
Varsinkin toiset puoliajat ovat olleet joukkueelle tahmeita, sillä avauspuoliaikojen maaliero on 9-12. Toisten puolikkaiden erotus on vastaavasti 6-16, joten kyyti on ollut kylmää otteluiden lopussa.
Vaikka PS Kemin kausi on ollut haastava ja paikka löytyy tällä hetkellä sarjataulukon hänniltä, niin joukkuetta ei pidä missään nimessä aliarvioida. Valmentajan vaihto tuo monesti piristysruiskeen tekemiseen, minkä lisäksi Kemi on ollut kärkiseuroille haastava vastus kuluvalla kaudella. Joukkue kaatoi esimerkiksi KuPS:n vieraskentällä sekä pelasi maalittoman tasapelin FC Lahtea vastaan. Lisäksi kemiläisten 11 tappiosta vain neljä on tullut enemmällä kuin yhden maalin erolla.
HJK vs PS Kemi
Ke 4.7. klo 18.30
Telia 5G Arena, Urheilukatu 5
Liput otteluun edullisesti ennakkoon alkaen 10/5 € Tiketistä »
Vedot Veikkauksesta »