Otteluennakko: Viimeinen rutistus Rovaniemellä ennen maajoukkuetaukoa


 

Kuntopuntari
RoPS H H V H V
HJK V T T V V
Ottelut Veikkausliigassa
Voitot 35
Tasapelit 11
Tappiot 10
Tehdyt maalit
HJK 104
RoPS 41
Yhteensä 145
Edellinen ottelu
21.9.2016 HJK – RoPS 2-1
ISTV
Ruutu

HJK nappasi edellisessä ottelussaan voiton SJK:sta numeroin 6-0. Klubi lähti peliin reilun 260 minuutin maaliton putki niskassaan, mutta tästä ei näkynyt mitään viitteitä keskiviikkona. Sinivalkoiset takoivat jo ensimmäisen 12 minuutin aikana pallon kolmesti vieraiden verkkoon ja ottelu oli käytännössä sinetöity.

Klubi sai heti avausminuutilla kaivatun onnistumisen, kun Vincent laukoi pallon SJK:n maaliin. HJK ehti pelata kuusi ottelua, että kukaan muu kuin Alfredo Morelos ei onnistunut maalinteossa. Kolumbialaiskärki oli tosin totutun vaarallinen myös keskiviikkona. Morelos vastasi HJK:n kahdesta viimeisestä osumasta, minkä lisäksi hän antoi peräti kolme maaliin johtanutta syöttöä. Täysosumat vahvistivat Morelosin asemaa Veikkausliigan kärkisijalla. 20-vuotiaalla hyökkääjällä on kasassa kymmenen maalia, kun taas hopeasijalla olevalla Aleksei Kangaskolkalla on kyysi osumaa.

HJK:n hyökkäyskalusto oli kokonaisuudessaan erittäin kovassa iskussa keskiviikkona, sillä peräti viisi eri pelaajaa onnistui maalinteossa.

Hyökkäyspään ilotulitus jätti jälleen mainiosti pelanneen puolustuksen varjoonsa. SJK:lla ei ollut ottelussa ainuttakaan maalipaikkaa. Klubi on pitänyt oman maalinsa puhtaana nyt jo 485 minuuttia putkeen. Kauden 11 ottelussa HJK:n verkkoon on tehty vain viisi osumaa, kun taas Klubi on onnistunut maalinteossa 24 kertaa.

Vastassa tuttuja kasvoja

RoPS on aloittanut kauden ailahdellen. Juha Malisen joukoilla on kymmenen ottelun jälkeen kasassa 12 pistettä, millä irtoaa sarjataulukon yhdeksäs sija. Varsinkin vierasotteluissa on ollut haasteita, sillä rovaniemeläiset ovat kuitanneet viidestä matkapelistään vain kolme pistettä.

RoPS:ssa ovi kävi talven aikana tiuhaan molempiin suuntiin ja joukkue lähti kuluvaan kauteen melkoisesti uudistuneena. Joukkueesta löytyy nykyään klubilaisille monia tuttuja nimiä, kun Lassi Järvenpää, Timo Stavitski, Leo Väisänen, Saku Ylätupa ja Ivan Tatomirovic pelaavat kuluvan kauden pohjoisessa. Edellä mainitun viisikon lisäksi rovaniemeläiset joukkueet vahvistivat rivejään muun muassa Sani Kaitalla, joka edusti Nigeriaa vuoden 2010 MM-kilpailuissa.

Malinen on joutunut operoimaan varsin kapealla materiaalilla, mikä on näkynyt otteluissa. Vaihtopenkillä ei ole ollut toisinaan liiemmin vaihtoehtoja kentälle. RoPS sai pari ottelua sitten Robert Taylorin takaisin tositoimiin, mikä on joukkueelle äärimmäisen tärkeä asia. 22-vuotias Taylor on viimeistellyt 366 peliminuutin aikana kolme täysosumaa ja hän on joukkueensa paras maalintekijä.

HJK:n ja RoPS:n kohtaamiset Veikkausliigassa ovat viime vuosina olleet varsin tasaisia. Edellisestä kymmenestä kohtaamisesta viisi on päättynyt Klubin voittoon, kun taas rovaniemeläiset ovat kuitanneet kahdesti täydet pisteet. 2010-luvun seitsemästä kohtaamisesta Rovaniemellä kolme on päädytty Klubin voittoon sekä pistejakoon ja RoPS on päässyt juhlimaan voittoa vain kertaalleen.

Kolme pointtia ottelusta

Pitääkö HJK:n puolustusmuuri?

Klubin puolustus on ollut viime aikoina rautaa. Maalittoman putken lisäksi vastustajien maalipaikat ovat loistaneet poissaoloillaan. Varsinkin Hannu Patrosen ollessa kentällä sinivalkoisten puolustaminen on ollut poikkeuksellisen tiivistä. 33-vuotias toppari on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua, ja vastustajat ovat onnistuneet näissä maalinteossa vain kertaalleen.

Molemmat joukkueet olleet iskussa avausjaksoilla

HJK ja RoPS kuuluvat siihen harvalukuiseen joukkoon, jotka ovat tehneet enemmän maaleja ensimmäisellä kuin toisella puoliajalla. Klubi on tehnyt 24 maalistaan avauspuolikkaan aikana 13. RoPS on vastaavasti viimeistellyt yhteensä 13 osumaa, joista seitsemän on syntynyt ensimmäisen nelivitosen aikana. Tämän kaksikon lisäksi vain JJK on niin ikään ollut tehokkaampi otteluiden avauspuoliskolla.

Saako Klubi lisää uusia onnistujia?

HJK onnistui edellisessä ottelussaan laajalla rintamalla, kun viisi eri pelaajaa viimeisteli ottelussa maalin. Mosalle, Vincentille ja Ville Jalastolle osumat olivat kauden ensimmäisiä. Näin ollen peräti kymmenen sinivalkoisten pelaajaa on onnistunut maalinteossa kuluvalla kaudella, mikä on Veikkausliigan isoin lukema. Tilastossa toisena on juuri RoPS, jonka pelaajista yhdeksän on viimeistellyt vähintään yhden maalin.

Seuraa heitä

Juha Pirinen, HJK

Juha Pirinen pelasi kaksi edellistä vuotta Rovaniemellä, mutta siirtyi kuluvaksi kaudeksi Helsinkiin. 25-vuotias Hakan kasvatti on noussut väkevillä otteillaan heti Klubin tärkeimpien palasten joukkoon. Vasempana puolustajana viihtyvä Pirinen on pelannut HJK:n kenttäpelaajista eniten ja toistaiseksi tilille on kertynyt kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Toinen syötöistä tuli juuri keskiviikkona SJK:ta vastaan, kun laitapuolustajan upea passi tavoitti Moreloksen. Atomin ja Pirisen yhteispeli vasemmalla laidalla toimi muutenkin erinomaisesti läpi ottelun.

Saku Ylätupa, RoPS

Saku Ylätuvalle on edessä erikoinen ottelu, sillä 17-vuotias keskikenttäpelaaja kuuluu HJK:n sopimuspelaajiin, mutta pelaa kuluvan kauden lainalla Rovaniemellä. Peliajan perässä pohjoiseen siirtynyt Ylätupa on saanutkin jo alkukaudella paljon vastuuta, sillä hän on ollut kaikissa kymmenessä ottelussa avauskokoonpanossa ja peliaikaa on kertynyt RoPS:n kenttäpelaajista toiseksi eniten. Kahdella täysosumalla hän on joukkueen sisäisen maalipörssin jaetulla toisella sijalla.

RoPS vs HJK

Su 4.6. klo 18.30
Rovaniemi

Katso ottelu suorana lähetyksenä: ISTV ja Ruutu+

HJK:n seuraava kotiottelu: to 15.6. klo 18.30 HJK vs JJK – Liput Tiketistä »