Otteluraportti: Ahvenanmaalta tuliaisiksi täysi pistepotti tiukan taistelun päätteeksi
Ensimmäinen puoliaika
Klubin avauksessa nähtiin useita muutoksia ensimmäisestä ottelusta. Erityisesti hyökkäyspää meni uusiksi, kun Akseli Pelvas, Filip Valenčič ja ensimmäistä kertaa Klubin avauskokoonpanossa nähty Amr Gamal aloittivat ottelun. Puolustuksessa puolestaan Hannu Patronen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen.
Ottelun alku oli tarkkaa pelaamista molemmilta. Kummankin puolustuaessa tiiviisti ei tekopaikkoja juurikaan auennut. Kotijoukkue sai ensimmäisen laukauksensa yhdeksännellä minuutilla, mutta Markus Uusitalolla HJK:n maalissa oli helppo työ torjua kaukaa lähtenyt laukaus.
Ensimmäinen kunnon tekopaikka syntyi vasta, kun peliä oli takana 39. minuuttia. Viime kauden maalikuningas Aleksei Kangaskolkka karkasi hyvään vetopaikkaan, mutta Uusitalo sai torjuttua pallon maalinsa ylitse. Torjuntaa seuranneesta kulmapotkusta IFK Mariehamn sai hirmuisen pyörityksen HJK:n alueelle, mutta Klubin puolustus onnistui lopulta putsaamaan pallon pois.
Muuten ensimmäisellä puoliskolla ei juurikaan vaarallisia paikkoja nähty kumpaakaan suuntaan. Molemmat joukkueet saivat hyökkäyksiensä kautta lukuisia kulmapotkuja, mutta niistäkään ei maalipaikkoja siunaantunut.
Tauolle siirryttiin lopulta maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen puoliaika
Toinen jakso jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Heikkokuntoinen kenttä pakotti molemmat pelaamaan suoraviivaisesti ja pitkillä palloilla, mutta todellisiin paikkoihin murtautuminen oli todella tiukassa.
Tunnin kohdalla ottelun avausosuma oli jo lähellä, kun Gamal oli päästä laukomaan tyhjään maaliin kotijoukkueen maalivahdin pudotettua pallon. IFK Mariehamnin puolustus ehti kuitenkin juuri ennen egyptiläistä palloon.
Heti tilanteen jälkeen HJK suoritti tuplavaihdon. Valenčič ja Gamal otettiin vaihtoon ja kentälle tulivat Riku Riski, sekä kauden ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa pelannut Eetu Vertainen.
Vaihdoista HJK sai uuden piristysruiskeen, joka näkyi nopeasti tulostaululla asti. Käynnissä oli 69. peliminuutti, kun kotijoukkueen kehno purkuyritys tuli Riskin ulottuville, joka painoi pallon kovalla vedolla suoraan ilmasta ohi IFK Mariehamnin maalivahdin Marc Nordqvistin.
Seuraavassa hyökkäyksessä Klauss kokeili laukoa boksin reunalta, mutta tällä kertaa Nordqvist venyi kovan alakulmaan kohtautuneen vedon tielle.
83. minuutilla Klubi oli todella lähellä tuplata johtonsa. Roni Peiposen rajaheitosta pallo kimposi rangaistusalueen reunalla olleelle Sebastian Dahlströmille, jonka laukaus kilpistyi kuitenkin tolppaan.
Loppua kohden IFK Mariehamn painoi peliä HJK:n päätyä kohden. Kotijoukkue sai hankittua useamman kulmapotkun, mutta HJK:n puolustus kesti isäntien yritykset.
Aivan ottelun lopussa Klubi suoritti vielä kolmannen vaihdon, kun maalintekijä Riski otettiin sivuun ja Ville Jalasto tuli kentälle.
Klubi kesti loppuun asti, eikä ottelussa nähty lisäosumia. Näin Maarianhaminaan matkannut runsaslukuinen Klubin kannattajaryhmä pääsi juhlimaan Klubin kauden toista voittoa.
– Olihan tämä aikamoista painimista perunapellolla. Molemmilta joukkueilta tasavertainen esitys. Käytimme vähän paremmin muutamat hyvä paikat. Kentän kunto oli aivan hirveä, mikä ei ollut kentän hoitajien syy – he olivat kyllä tehneet parhaansa, että se oli noinkin hyvässä kunnossa. Vastustajallakin on hyviä pelaajia eivätkä hekään pysty pelaamaan jalkapalloa tuollaisella alustalla. Päättäjien olisi syytä tarkistaa pelikuntoisen kentän kriteerit. Olimme nyt tuon verran parempia tai onnekkaampia. Taistelimme kolme pistettä. Pitää olla ylpeä näistä taisteluista, sillä niistäkin saa kolme pistettä. Hyvillä mielin menemme kohti seuraavaa ottelua, kertoi päävalmentaja Mika Lehkosuo.
HJK pelaa seuraavan ottelunsa jo keskiviikkona, kun Klubi matkaa Seinäjoelle SJK:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18:30.