Otteluraportti: HJK-FF Jaro 4-0 (0-0)

Klubi nappasi tyylikkään 4-0 kotivoiton FF Jarosta, kun helsinkiläiset latoivat toisella jaksolla peräti neljä maalia vierailijoiden verkkoon. Ottelun suurin käännekohta nähtiin 57. Minuutin kohdalla, kun vieraiden Johan Brunell ajettiin kentältä kahden keltaisen kortin saattelemana.
 
Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hyvinkin tunnusteleva ja maalipaikkoja ei ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana nähty kummassakaan päädyssä. Ensimmäinen kunnollinen tekopaikka aukesi Mike Havenaarille, joka yritti kuitenkin jatkaa hyvän keskityksen päällään maalinedustalle hiipineelle Atomille. Pusku meni hieman liiaksi eteen, eikä Atom ylettänyt palloon kovasta yrityksestä huolimatta.
 
Seuraava tilanne aukesi reilun vartin pelin jälkeen Rasmus Schüllerille, joka pelasi nopeassa vastahyökkäyksessä hyvin yhteen Erfan Zenelin kanssa. Schüller joutui asettelemaan lopulta hieman askeliaan ennen laukaustaan ja pallo päätyi lopulta vain sivuverkkoon.
 
20 minuutin kohdalla HJK loi loistopaikan johto-osumaan, mutta Jaron puolustus venytti loistavaan katkoon. Atom keskitti vasemmasta laidasta koko kaluston yli pallon kohti Demba Savagea, joka pääsi lataamaan suoraan ilmasta. Kuin tyhjästä tielle venytti vielä pietarsaarelaisten puolustus, joka pelasti varman maalin blokkaamalla Savagen kudin.
 
Seuraavan vartin aikana myös Jaro pääsi harrastamaan heille ominaista lyhytsyöttöpeliä ja luomaan pari tilanteen poikastakin Klubin maalille. Todelliseen testiin Daniel Örlund ei kuitenkaan maalillaan joutunut.
 
Klubi sai avauspuolikkaalla pallon kertaalleen jo maaliinkin. Havenaar jatkoi hyvän keskityksen taidokkaasti takakulmaan ohi Jesse Östin, mutta tuomaristo tulkitsi tilanteen paitsioksi. HJK TV:n hidastuskuvan perusteella tuomio oli tiukka, sillä syöttöhetkellä Havenaar oli samassa linjassa Jaron alimman pelaajan kanssa.
 
Kun Havenaarin maali liputettiin paitsioksi ja juuri ennen taukoa tullut puskukin suuntautui niukasti maalin ohi, poistuttiin tauolle toukokuisen kohtaamisen tavoin pyöreissä 0-0 lukemissa.
 
Toiselle jaksolle, kuten niin usein tällä kaudella, tuli nälkäinen kotijoukkue, joka janosi johto-osumaa. Aggressiivinen ote pakotti vieraat rikkomaan ja kertyneistä rikkeistä alkoi nousta myös varoituksia Jaron pelaajille. Lopulta tilanne kärjistyi Brunellin otettua toinen keltainen kortti roisista rikkeestään Toni Kolehmaiseen. Brunell ansaitsi kahdesta keltaisestaan lopulta suihkukomennuksen ja Klubi pääsi myllyttämään reilun puoli tuntia miehen ylivoimalla.
 
Kauaa eivät helsinkiläiseet ehtineet ylivoimaisena pelata, ennen kuin verkot jo heiluivat. Zeneli antoi hyvän puolenvaihdon Savagelle, joka jatkoi oikeasta laidasta suoraan ilmasta pallon maalinedustalle nousseelle Atomille. Atom laukoi pallon varmasti suoraan syötöstä ohi Jesse Östin ja peli oli ansaitusti kotijoukkueelle 1-0.
 
Klubilla oli runsaasti paikkoja lisämaaliinkin jo ennen toista osumaansa, mutta pallo ei löytänyt tietään Jaron maaliin millään ilveellä. Lopulta Klubi ratkaisi ottelun lopullisesti rangaistuspilkulta. Atom kolkattiin tilanteen ulkopuolella ja Ville Nevalainen vihelsi tilanteesta Klubille rankkarin. Erfan Zeneli ampui pilkun takuuvarmasti sisään ja vei HJK:n 2-0 johtoon.
 
Zenelin seuraavaa osumaa ei tarvinnut kauaa odottaa. Viisi minuuttia myöhemmin ”Efu” sai pallon vasemmalla laidalla boksissa. Pallo haltuun ja kaamea tykki Jaron maalin takayläkulmaan. Klubi komeasti 3-0 johtoon ja Zenelille kauden viides osuma. Maali oli jo kolmas onnistuminen kahteen edelliseen otteluun.
 
Lopulta vaihdosta kentälle viimeiseksi parikymmenminuuttiseksi tullut Ousman Jallow kaunisteli loppunumeroiksi 4-0 uransa ensimmäisellä Veikkausliigaosumalla. Jallow latoi pallon helposti etukulmasta sisään Savagen upean esityön päätteeksi.
 
HJK:n seuraava ottelu on perjantaina 26.6. Tampereella, jossa vastassa on Ilves. Seuraavassa kotiottelussa onkin sitten kovat jo piipussa, kun Stadin derbyssä on 6.7. vastassa HIFK.

 

HJK: Örlund; Sorsa, Moren, Heikkinen, Lampi (58. Baah);
Schüller (65. Moussi), Kolehmainen; Savage, Atom, Zeneli; Havenaar (72.
Jallow)

Vaihdossa: Sahlgren, Heikkilä, Peiponen, Malolo

HJK-FF Jaro 4-0 (0-0)

(59′ Atom 72’rp 77′ Zeneli 89′ Jallow)

Katso ottelun tilastot »