Otteluraportti: HJK nappasi kolmannen perättäisen voiton

HJK vs IFK M 2-0 (1-0)

 

HJK:n avauskokoonpanossa ei yllätyksiä nähty. Edellisessä kamppailussa Inter kaatui komeasti 3-0, ja tuosta kamppailusta oli vain yksi mies vaihtunut avauksessa. Tiistaina nuorten maaottelussa täydet minuutit huhkinut Sebastian Dahlström oli sivussa kokoonpanosta ja Mikko Sumusalo nousi avaukseen.

Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi HJK:n kannalta haastavasti, kun Anthony Annan jouduttiin ottamaan sivuun jo kolmannella peliminuutilla. Kentälle hänen tilalleen tuli Eetu Vertainen.

Ottelun alku mentiin täysin isäntien komennossa. Vieraiden tiivis puolustus ei kuitenkaan päästänyt Klubia todellisille tekopaikoille, ja hyvistä hyökkäyksistä huolimatta tuloksena oli vain kulmapotku toisensa perään.

23. minuutilla avausmaali oli jo lähellä. Klubi sai jälleen kulman, ja Juha Pirisen lähettämä pallo pomppi lopulta maalinedustalla João Klaussille. Veikkausliigan maalipörssin kärkinimen laukaus jäi kuitenkin vaisuksi, ja IFK-vahti Ihor Levchenko liimasi pallon. Heti perään Klauss pääsi puskemaan Nikolai Alhon keskityksestä, mutta tällä kertaa viimeistely painui hieman maalin ohi.

Seuraavaa tilaisuutta Klubi ei jättänyt käyttämättä. Tällä kertaa hyökkäys pyöri oikean laidan kautta. Pallo tuli Vertaiselle, jonka matala keskitys boksiin painui aina maalinedustalle liukuneelle Alholle, joka ohjasi taidokkaasti HJK:n johtoon kauden viidennellä osumallaan.

Ensimmäinen jakso jatkui loppuun asti vahvasti Klubin hallinnassa, mutta lukuisista hyvistä yrityksistä huolimatta lisäosumia ennen taukoa ei nähty. Komeimmasta suorituksesta vastasi Klauss saksipotkullaan, mutta hyökkääjän ruuti oli avauspuoliskolla kosteaa.

IFK Mariehamnilla oli muutama hyökkäyksen tynkä, mutta pallo ei kertaakaan päätynyt HJK-vahti Maksim Rudakoville asti.

Toinen puoliaika

Toinen nelivitonen käynnistyi huomattavasti ensimmäistä tasaisemmissa merkeissä. Vierailla ei kuitenkaan ollut mitään asiaa vetopaikoille, kun taas Klubi pääsi laukaisuetäisyydelle, mutta laukaukset painuivat karkeasti maalin ohi.

57. minuutilla HJK oli todella lähellä tuplata johtonsa. Mosan antama kulmapotku löysi Klaussin, joka tarjoilii Riku Riskille päällään. Riski jatkoi välittömästi, mutta pusku kilpistyi IFK Mariehamnin maalin ylärimaan.

Seuraavaksi oli vieraiden vuoro koittaa maalintekoa, mutta Rudakov torjui kaukaa lähteneen laukauksen varmoin ottein. Pian maarianhaminalaiset saivat vapaapotkun hyvästä paikasta, mutta Nicklas Maripuun laukaus painui HJK:n maalin yli.

69. minuutilla HJK teki toisen vaihtonsa, kun Macauley Chrisantus korvasi pirteästi pelanneen Vertaisen.

Ottelua oli reilu vartti jäljellä, kun Mosa ja Alho juonivat vapaapotkun lyhyenä laidan tuntumassa. Lopulta Mosa pääsi keskittämään Klaussille, jonka puskun Levchenko liimasi aivan maaliviivalta. Heti perään Klauss pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta brasilialainen ajautui liian pieneen kulmaan iskeäkseen pallon maaliin.

Klubin ilta vaikeutui 77. minuutilla. Keskikentän moottori Mosa otti lyhyen ajan sisään kaksi keltaista korttia, joista seuranneen ulosajon myötä helsinkiläiset joutuivat alivoimalle.

Ylivoimalle päästyään IFK Mariehamn painui pelin HJK:n päätyyn. Pallo kävi jo tolpassa, mutta Klubin maali säilyi koskemattomana.

Ottelun varsinainen peliaika kävi jo liki päätöstään, kun kesken vieraiden painostuksen HJK karkasi vastaiskuun. Riski tarjoili huiman juoksun päätteeksi loistavan syötön Klaussille, joka iski helpottavan 2-0 osuman. Brasilialainen osui jo kolmannessa ottelussa peräjälkeen.

Välittömästi maalin jälkeen Riski otettiin vaihtoon ja Hannu Patronen tuli kentälle.

Toisen takaiskun jälkeen IFK Mariehamn ei onnistunut enää luomaan kirivaihdetta ja ottelu päättyi HJK:n 2-0 voittoon. HJK:n puolustuspeli oli jälleen rautaista, ja nollapeli omissa oli jo neljäs perättäinen.

Voiton myötä HJK vankisti asemiaan sarjakärjessä. Ero toisena olevaan RoPSiin on nyt kymmenen pistettä.

HJK pelaa seuraavan kerran maanantaina 17.9, kun joukkue matkaa FC Lahden vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18:30.

 

HJK Helsinki - Nikolai Alho, Frendi ja Ford Mustang

FordStore Laakkonen ja Ford palkitsivat avausmaalin tehneet Nikolai Alhon. Niko sai Ford Mustangin käyttöönsä viikonlopuksi. Kiitos, Ford ja Laakkonen! Tsemii, Niko!