Miten ihmeessä voitat Klubissa aina mestaruuden, Valtteri Moren?
Perhearkea viettävä Valtsu ”ajautui ammattilaiseksi” ja alkoi fanittaa Teemu Pukin ansiosta Kaija Koota.
HJK haluaa tällä kaudella tehdä pelaajiaan tutummiksi katsojille. Julkaisemme kauden aikana jokaisesta pelaajasta sekä pidemmän katsauksen näiden aiempaan uraan että syvemmälle pelaajan henkilökohtaiseen elämään pureutuvan haastattelun.
Traineemme Vertti Karjalainen ja Toni Vikgren saivat tällä kertaa kunnian jututtaa seitsemänkertaista Suomen mestaria Valtteri Morenia.
Moi Valtsu! Olet pelannut pitkään Klubissa, mutta sinusta ei ole liiemmin tehty “syvempiä” haastatteluja. Kertoisitko siis heti alkuun, millainen tyyppi olet?
Tuohan on hirveän paha kysymys. Olen ihan tavallinen tyyppi: rauhallinen ja teen paljon juttuja kavereiden kanssa. Olen kihloissa ja menossa nyt kesällä naimisiin. Meillä on puolitoistavuotias poika. Siinä lyhyt tiivistelmä.
Missäpäin asutte?
Tullinpuomin Shellin lähellä, Keskuspuiston reunassa Manskulla – ei ole siis pitkä työmatka, kilometri suunnilleen. Ostin sen kämpän omaksi jo kauan sitten, ja se on ollut vuokralla, kun olin Belgiassa. Kävi hyvä tuuri: Vuokralaiset halusivat lähteä siitä pois samoihin aikoihin, kun tein diilin tänne. Muutimme silloin siihen. Kämpässä on pari makkaria, joten se oli sopivan kokoinen tähän elämäntilanteeseen.
Mistä olet kotoisin?
Periaatteessa Helsingistä, tosin passissa lukee Vantaa. Vanhempani muuttivat sinne juuri ennen kuin synnyin, vaikka muuten he ovatkin käsittääkseni asuneet koko ikänsä Helsingissä. Muutimme Korkeavuorenkadulle ennen kuin olin edes vuoden ikäinen. Pisimpään asuimme Töölöntorin vieressä, olimme siellä koko päiväkoti- ja ala-asteaikani. Yläasteelle mennessäni muutimme Suutarilaan paritaloon. Meitä taisi olla silloin jo kolme tai neljä, joten tarvitsimme lisätilaa. Minulla on siis kolme pikkubroidia.
Pidätkö itseäsi töölöläisenä?
Näin koen, koska olen siellä suurimman osan lapsuudestani viettänyt. Kun muutin pois himasta, muutin Arkadiankadulle, onhan sekin periaatteessa Etu-Töölöä. Aika töölöläinen olen, koska Suutarilan aika oli sellaista, etten kerennyt muuta tekemään kuin käymään treeneissä ja koulussa. Kävin Pohjois-Haagassa yläasteen ja lukion, tuli suhattua paljon bussilla. Himassa kävin vain syömässä ja nukkumassa.
Ovatko veljesikin pelanneet futista?
Joo, kaksi nuorinta taitaa vieläkin jossain määrin pelata edelleen, ei tosin missään korkealla tasolla. Faijakin pelasi Kiffenissä, ei tosin missään huipputasolla hänkään.
Futisperhe siis. Oletko ikinä miettinyt, miksi juuri sinä nousit teistä neljästä ammattilaiseksi?
En ole miettinyt sen enempää. En tiedä, ehkä kävi hyvä tuuri. Pelasimme kaikki lätkääkin, ei olla ihan pelkästään futisperhe. Pari nuorinta taisi harrastaa myös jotain itsepuolustusta. Paljon on ollut urheiluharrastuksia.
Missä pelasit lätkää ja minkä ikäisenä lopetit?
IFK:ssa, menin sinne kiekkokouluun kuusivuotiaana. Pelasin siellä ehkä 13–14-vuotiaaksi, jolloin siellä karsittiin jengiä, enkä enää päässyt jatkamaan pidemmälle. Pelasin sen jälkeen vielä vuoden sellaista höntsäkiekkoa vähän huonommassa jengissä ja sitten ajattelin jatkaa futista, tykkäsin siitä enemmän.
Eli päätös oli helppo?
Oli se, vaikka toisaalta siihen aikaan pelasin futista vielä Kiffenissä, eli en ollut vielä silloin millään huipputasolla. Jatkoin futista, koska se oli kivempaa.
Missä vaiheessa futiksesta tuli tavoitteellista?
Hmm… ehkä sitten, kun olin HJK:ssa, mutta en ajatellut, että haluaisin olla ammattilainen tai päästä ulkomaille. Varsinkaan nuorempana sitä ei tullut ajateltua yhtään, sitä vain pelasi, koska se oli kivaa. Suurin osa vapaa-ajastanikin kului futiksen parissa. Kesälomat menivät siinä, kun käytiin kavereiden kanssa pelailemassa Bollis kutosella tai Saharassa.
Jengimme hajosi, ja lähdin Kiffenistä PK-35:een pariksi vuodeksi C-junnuissa, se oli silloin steppi ylöspäin. Sitten meiltä lähti Klubiin yksi pelaaja, jonka kanssa kuljimme samalla kyydillä treeneihin. Ajattelin, että kai minäkin sitten menen siinä samassa paketissa. Jykä Ahola sanoi, että tule testaamaan, joten menin. Olin silloin muistaakseni nuorempaa B-ikäluokkaa. Muistan, kun ensimmäiset treenit olivat talvella jossain liikuntahallissa Käpylässä.
Klubissa pelaamisesta tuli vanhemmiten tavoitteellisempaa, mutta ei sitä vielä siinäkään vaiheessa funtsinut kovin pitkälle. Enemmän se oli sitä, että halusi aina olla paras treeneissä ja voittaa pelejä – onhan voittaminen keskimäärin kivempaa kuin häviäminen. Ei nyt voi sanoa, että pääsin tuurilla ammattilaiseksi, mutta sen enempää ajattelematta sitä vain ajautui ammattilaiseksi.
Kyllähän sitä alkoi jossain vaiheessa funtsimaan, ettei tässä tarvitse edes päästä enää paljoa pidemmälle, niin alkaa saamaan rahaakin. Siihen pisteeseen ajautuminen ei kuitenkaan ollut omalta puoleltani mitenkään hirveän suunnitelmallista.
Olit siis ennen HJK-siirtoasi PK:ssa ja sitä ennen Kiffenissä. Aloititko urasi siellä?
Joo. Faijani oli pelannut enemmän tai vähemmän koko ikänsä Kiffenissä, tyyliin kakkos- tai kolmosdivarissa. Jotkut hänen ikäluokkansa vanhat pelaajat alkoivat pyörittämään junnujoukkueita. Kiffenillä ei taida edes olla junnuja jokaisena vuonna, mutta silloin oli jokin rykäys – ”kasiysit” taisivat olla ensimmäiset, ja siitä oli kaikki ikäkausijoukkueet johonkin ”ysinelosiin” saakka.
Aloitin pelaamaan oman ikäluokkani joukkueessa, faijani valmensi siellä. Meillä oli paljon treenejä Malmin kentällä ja ihan joissain Malmin puistoissakin, koska siltä suunnalta meillä oli eniten pelaajia. Siitä se lähti liikkeelle.
Kiffenistä siirryit siis PK-35:ssa käväisyn jälkeen Klubiin – pärjäsitkö täällä heti hyvin? Missä vaiheessa tajusit, että voisit päästä liigajoukkueeseen?
Muistan, että kasvoin aika paljon PK-aikoina, ja olin vähän sellainen honkkeli. Klubissa B-ikäisenä treenasin nopeutta ja muutenkin fysiikkaa, koska sitä ennen jalkani olivat kasvuni takia koko ajan ihan solmussa. Sitten minusta tulikin yhtäkkiä todella nopea.
En treenannut kuitenkaan sen takia, että pääsisin ammattilaiseksi, vaan siksi, että se oli edelleen kivaa. Halusin aina voittaa ja olin ankara itselleni: jos ei mennyt hyvin, koko päivä meni ihan pilalle. Faijankin kanssa oli välillä aika kärkästäkin väittelyä illallispöydässä matsien jälkeen. Meni tunteisiin, kun ei sujunut.
Varsinkin nuorempana treenasin aina todella kovaa, joten ehkä se on sitä kautta tullut. Jatkoin B-junnuista A:han, jossa en ollut kauaa ennen nousuani Klubi 04:ään. Menin liigajoukkueen messiin ensimmäistä kertaa joulukuussa 2009, kun kausi oli jo päättynyt. Seuraavalla kaudella pelasin ensimmäiset matsini.
Ei sinulla ole hassummin mennyt Klubissa, jos kerran tykkäät voittaa. Olet pelannut HJK:ssa nyt loppuun asti seitsemän liigakautta, ja joka ikinen kerta HJK on voittanut mestaruuden. Miten se on edes mahdollista?
Niin, en tiedä yhtään… kai sitä on ollut vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hyvin on osunut kohdilleen, ei tosiaan taida olla yhtäkään alusta loppuun pelattua kautta ilman mestaruutta. 2015 ei tullut mestaruutta, mutta silloin lähdin elokuussa Belgiaan. Pari kertaa ollaan päästy lohkovaiheeseenkin. Tosi siistejä kokemuksia.
Siirryit onnistuneen kauden 2014 jälkeisenä kesänä ulkomaille. Oliko haluja lähteä jo talven ikkunassa?
Silloinkin oli jotain virityksiä, mutta ei mitään konkreettista. Oli jo paljon aikaisemminkin ajatuksena, että haluaisin päästä ulkomaille, mutta ristisiteeni meni poikki kaudella 2011, mikä tavallaan siirsi pelaamisen aloittamista – pelasin kausien 2010 ja 2011 aikana vain muutamia matseja.
Loukkaantumisesta toipumisen jälkeen tuntui jo siltä, että pääsen pelaamaan, mutta edelleen se vanha polvivaiva pakotti olemaan sivussa vielä osan kaudesta 2012. Kausilla 2013 ja 2014 pelasin enemmän tai vähemmän kaikki pelit, siitä se sitten lähti rullaamaan pienellä viiveellä.
Muistan, että siinä vaiheessa halusin eteenpäin, koska olimme olleet lohkossa ja voittaneet mestaruuksia – tuntui, että haluan ottaa seuraavan askeleen. Waasland-Beveren oli ensimmäisiä jengejä, joka oikeasti oli kiinnostunut, ja mietin, että Belgian liigaan on pakko lähteä, jos sauma tulee. Ei siinä sitten paljoa mietitty, sanoin melkein heti, että mihin laitan nimeni.
Millaista elämä oli Belgiassa? Olit kuitenkin todella pitkään siellä.
Joo, viisi kautta. Se oli tosi kivaa, vaikka seura olikin sarjan pienimmästä päästä – siellä oli hyvä fiilis. Beveren on ihan Antwerpenin vieressä, ja muutinkin ensimmäisen vuoden jälkeen Beverenistä Antwerpeniin, jonne lähdin muutenkin aina, kun halusin tehdä jotain.
Belgia oli siisti paikka, ja viihdyin siellä hyvin. Hyvä puoli Suomeen verrattuna oli se, että välimatkat olivat todella lyhyet: pisin vierasreissu oli reilu pari tuntia, sitä pidemmälle ei olisi edes päässyt.
Oliko teillä jotain paikallismatsia Antwerpenin kanssa?
No jonkinlainen joo, mutta ensimmäisinä vuosinani Antwerpen pelasi vielä divarissa, vaikka se onkin iso seura. Niillä oli iso budjetti ja hyviä pelaajia, mutta jotenkin ne eivät päässeet sieltä moneen vuoteen ylös. Sitten ne nousivat jossain vaiheessa, ja nythän ne ovat ihan kärkikahinoissa. Vielä isompi derby meillä oli Lokerenia vastaan, se on vielä vähän matkaa Beverenistä eteenpäin.
Miten vertaisit Belgian pääsarjaa ja Veikkausliigaa?
On siinä nyt jonkinnäköinen ero. Peli on Belgiassa kaikin puolin vauhdikkaampaa ja ehkä vähän suoraviivaisempaa. Yleisöä on enemmän, ja tavallaan kaikki on vähän isompaa, vaikka ei se Euroopan mittakaavassa olekaan ihan terävintä kärkeä. On se kuitenkin selkeästi steppi ylöspäin täältä.
Olit kapteenikin Belgiassa. Miten suuri kunnianosoitus se oli?
Olihan se tietysti. Meillä vaihtuivat koutsien lisäksi pelaajatkin tiuhaan tahtiin Beverenissä, siellä ei ollut lisäkseni montaa, jotka selviytyivät vuodesta toiseen. Vaihtuvuus oli syystä tai toisesta suurta. Olin jo aikaisemminkin kapteenistossa mukana ja viimeisen puolitoistavuotisen olin kapteeni, koutsimme teki sen valinnan.
Sekin täytyy sanoa, että meillä oli niin monta koutsia viiden vuoden aikana, että ehti näkemään ihan kaiken. Joillain oli erilaisia tapoja määritellä kapteenisto, mutta pyörin siinä kuitenkin aina mukana. Meillä oli paljon nuoria pelaajia, ja olin itse vähän kokeneempi ja ollut pidempään mukana. Tein hommani aina hyvin verrattuna ehkä joihinkin muihin, ne varmasti vaikuttivat valintaan.
Millainen kapteeni olet?
En ehkä kaikista kovaäänisin, vaikka käytän kyllä ääntäkin tarpeen tullen. Koitan esimerkillä johtaa ja olla vähän siinä taustalla. Koitan jutella muille pelaajille kahden kesken ja pienemmissä porukoissa. Kyselen kuulumisia ja yritän tsempata parhaani mukaan. En huuda ja piiskaa jengiä näyttävästi, vaikka sitäkin tulee joskus tehtyä.
Sanoit, että teillä oli paljon nuoria. Onko joku heistä noussut oikeasti isoksi staraksi?
Moni on siirtynyt eteenpäin Belgian isompiin seuroihin, Ranskan liigaan ja Bundesliigaan. Ei kuitenkaan sellaisia nimiä, joita suuri yleisö tietäisi. Beverenissä oli sellainen meininki, että otettiin vähän nuorempia pelaajia ja koitettiin saada niitä eteenpäin.
Yksi edellisistä valmentajista, Philippe Clement, pyörittää nyt Monacoa kahden apuvalmentajansa kanssa, joten koutsit sieltä ovat päässeet varmaan pisimmälle. Clement oli Bruggessa apukoutsina 2014, kun pelattiin Klubin kanssa niitä vastaan lohkossa. Juttelimme kohtaamisestamme, ja Clement sanoi, että hän skouttasi meitä silloin.
Beveren oli Clementin päävalmentajauran ensimmäinen seura, ja vedettiin hänen alaisuudessaan puoli vuotta ihan hiton hyvin: talvitauolle mentäessä olimme kuuden parhaan joukossa, kun normaalisti olimme putoamistaistelussa. Sitten valmentaja ja muutama avauksen pelaaja myytiin eteenpäin, ja loppukausi menikin ihan päin helvettiä.
Miten paluusi Klubiin tapahtui? Olitko suunnitellut paluuta Suomeen jo pidempään vai tuliko se yllättäen?
Vähän yllättäen, siihen vaikutti aika monikin asia. Alun perin olin ajatellut, että olisin halunnut tehdä vielä yhden diilin johonkin muualle ennen Suomeen paluuta, mutta viimeinen kauteni Belgiassa ei mennyt hirveän hyvin. Kaikki ei johtunut pelkästään itsestäni, seurassa oli tosi sekava meininki silloin. Long story short: en pelannut kovin montaa peliä sillä kaudella, ja sopimukseni oli loppumassa kesällä. Korona iski keväällä, joten markkinatkin menivät sekaisin – oli vaikeaa löytää mitään hyvää diiliä.
Joitain tarjouksia sain mutta en mitään mielenkiintoista. Esikoisemme oli syntymässä syksyllä, ja oli sellainen fiilis, että halusi takaisin arkeen kiinni: päästä pelaamaan ja treenaamaan hyvin. Ajattelin, ettei tuttu ympäristö olisi siihen ollenkaan huono vaihtoehto. Oli hyvä, että pääsi taas rytmiin kiinni – varsinkin, kun viimeinen kauteni Belgiassa oli rikkonainen. Futis alkoi täällä tuntumaan taas kivemmalta. Siirto oli siis monen tekijän summa.
Mitä kaipaat Belgiasta?
Ainakin fiilistä, joka kaikissa peleissä oli. Belgiassa oli kaikissa matseissa hyvä tunnelma, se jäi mieleen. Antwerpen oli myös hyvä kaupunki asua, siellä asuminen oli kivaa aikaa. Eniten jäin kaipaamaan kuitenkin ihmisiä.
Muistan, kun lähdin viimeisenä keväänä viikon tauon aikana pelkästään repun kanssa lomalla Suomeen. Korona iski, ja tuli viestiä, että seuraavalla viikolla ei ole treenejä. Sitten taas seuraavalla viikolla ilmoitettiin, ettei seuraavallakaan viikolla ole treenejä. Lopulta treenejä ei ollut enää ollenkaan, ja diilini päättyi. Olin ollut viisi vuotta seurassa, mutta en kerennyt hyvästelemään ketään. Kävin juhannuksen aikaan hakemassa kamani sieltä, silloin kerkesin moikkaamaan joitain tyyppejä, mutta eihän siellä ole enää siihen aikaan kaikkia paikalla. Kaipaan muitakin tuttuja Antwerpenistä, en ole edes käynyt siellä lähtöni jälkeen. Täytyy käydä, kun paikka tulee.
Mitkä ovat vahvuutesi kentällä?
Ehkä rauhallisuus ja sellainen ajatteleminen. Vanhemmiten on oppinut näkemään peliä monipuolisemmin. Pystyn paremmin ohjaamaan muita ja koitan omalla puheellani sekä liikkeelläni pitää kaikkien muidenkin tekemistä isommassa kuvassa kasassa. Koen, että olen myös ihan vikkeläjalkainen puolustaja 190-senttiseksi.
Fifa-kortistasi huolimatta? [”Valtsu” on FIFA22-konsolipelin viidenneksi hitain pelaaja, toim. huom.]
Huolimatta siitä! Siitä on ollut monet vitsit… ymmärrän sen, etten näytä hirveän räväkältä kentällä, olen vähän lötkön näköinen. Olen kuitenkin yllättävän vikkelä tämän kokoiseksi, olin varsinkin nuorempana monesti jengin nopein. Ei se sieltä ole ihan nollaan voinut pudota.
Olet voittanut seitsemän mestaruutta Klubissa. Nouseeko jokin mestaruus muiden yläpuolelle?
Minkähän sanoisin… ehkä 2014, siihen vaikuttaa varmasti sekin, että olimme silloin lohkovaiheessa, joten siitä jengistä on jäänyt erityisen hyviä muistoja. Myös mestaruusjuhlat ja kaikki muu oheistoiminta sen kauden joukkueen kanssa on jäänyt hyvin mieleen.
Pakko sanoa, että esimerkiksi viime vuonna oli poikkeuksellisen tiukka mestaruuskamppailu. Harvoin on tuntunut niin hyvältä pokaalia nostaessa, kun mestaruus ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Pelin jälkeen oli euforinen tunne, niin tiukkaa taistelua ei ole tainnut hetkeen olla. Siinä mielessä myös viime kauden mestaruus oli erityisempi, vaikka kaikki ovat tietysti tärkeitä.
Mitä juttuja tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
Viimeisen puolentoista vuoden aikana [lapsen syntymän jälkeen] olen ollut tosi paljon himassa, jopa pelottavan paljon. Nyt kun on paljon treenejä ja pelejä, energiat ovat sen verran vähissä, että koittaa vain selviytyä himahommista. Käyn maksimissaan vaunukävelyllä tai kahvilla, sen villimpää ei tule yleensä tehtyä. Elämme perhearkea: käymme leikkipuistossa ja HopLopissa, joskus kahvilla tai leffassakin, jos joku tulee hoitamaan muksua. Näen välillä kavereita, ja korona-aikana tehtiin jonkinlainen staycation keskustassa.
Onko jotain suosikkikahviloita tai -ravintoloita?
Aika paha… on paljon eri tilanteeseen sopivia. Ollaan käyty aika paljon Regatassa kahvilla – se on ollut korona-aikaan hyvä, kun ollaan ulkona. Se sopii hyvin vaunulenkittelyn yhteyteen: olemme käyneet siinä kahvilla, kun skidi on vaunussa päiväunilla. Mitään erityismaininnan arvoisia rafloja ei tule mieleen.
Onko sinulla jotain harrastuksia?
Golfia tulee välillä pelailtua, olen pelannut kesäisin 14-vuotiaasta saakka. Käyn Kullossa pelailemassa. Tasoitukseni ei kuitenkaan ole niin hyvä, että sitä kannattaisi mainostaa.
Meillä on Nikon (Nikolai Alho) ja Jessen (Joronen) kanssa levy-yhtiö, tehdään musatuotantoa. Olen ollut siinä vähän taka-alalla, mutta ehkä senkin voisi jonkinlaiseksi harrastukseksi laskea.
Ilman muuta voi! Pelasit ennen jääkiekkoa – tykkäätkö käydä edelleen pelaamassa pipolätkää?
Hurja nippelitieto: en ole luistellut kertaakaan sen jälkeen, kun lopetin lätkän. En ole hankkinut luistimia sen jälkeen. Asuin toki monta talvea Belgiassakin, mutta onhan Suomessakin ollut aikaa ennen sitä ja sen jälkeen. Nyt on alkanut vähän lätkähammasta kolottaa, pitäisi varmaan hommata jotkut luistimet ja maila.
Ehkä se on vähän turvallisuussyistäkin jäänyt, ettei katko siellä sormia tai varpaita. Ulkojäillä ei ikinä tiedä, millainen koordinaatio vastustajalla on. Vaikka itse pysyisikin pystyssä, muut eivät välttämättä pysy.
Mikä on roolisi levy-yhtiössänne?
Tällä hetkellä hyvin pieni, Niko on pyörittänyt sitä enemmän. Pistettiin se pystyyn silloin, kun Niko teki enemmän musaa. Aloitettiin se sillä tavalla, että kysyttiin Jupelta (HJK:n AD-tuottaja-Väre) lainaan kameraa, jolla hän kuvasi matseja HJK TV:hen. Käytiin kuvaamassa Krunassa Nikolle musavideo, ja siitä se lähti.
Aluksi kuvasimme lähinnä musavideoita Nikolle, mutta sitten hän halusi keskittyä ainoastaan futikseen ja lopetti esiintymisen. Niko alkoi tuottaa musaa muille ja sitä varten perusti yhtiön. En ole viime aikoina toiminut siinä kovin aktiivisesti muuten kuin ehkä päätöksenteossa.
Millainen on oma suhteesi musiikkiin?
Aika yksinkertainen. Tykkään kuunnella, mutta ei siinä ole sen syvempää merkitystä. Olen tällainen peruskäyttäjä.
Onko jotain lempiartisteja?
Olen moniruokainen, mutta Kaija Koo on pakko mainita – hän on aina hyvä. Oltiin Teemu Pukin, Mikko Sumusalon ja Jaakko Lepolan kanssa muistaakseni 2011 kanssa katsomassa HIFK:n lätkämatsia treenien jälkeen. Matsi taisi olla HIFK–Blues – ja ihan hemmetin tylsä matsi! Se päättyi tyyliin 0–0, ja ainoa tapahtuma oli Mikael Granlundin loukkaantuminen – joku Bluesin pelaaja lanasi hänet laitaan ja hän sai aivotärähdyksen.
Mietittiin, että ei voi olla mahdollista – miten voi käydä näin huono tuuri. Toisella erätauolla mainostettiin, että Kaija Koo esiintyy illalla Apollossa. Teme (Pukki) sanoi, että jätkät – nyt lähdetään Kaija Koon keikalle. Kaikki olivat vähän skeptisiä, mutta päädyimme kuitenkin sinne, ja oli todella huikea live-esitys. Siitä lähti käyntiin pienimuotoinen fanitus, olemme käyneet sen jälkeen monesti Kaija Koon keikoilla.
Milloin viimeksi?
Milloinkohan… viime aikoina on ollut niin vähän keikkoja. Muistan, että ajettiin kerran Temen kanssa juhannuksena Himos-festareille katsomaan ainoastaan Kaija Koon keikkaa. Olimme viettämässä juhannusta kaverin mökillä Lahdessa, ja lähdimme sieltä kahdestaan ajamaan. Kaikki muut jäivät mökille. Olen nähnyt ehkä kymmenen keikkaa livenä.