Pukki: ”HJK oli paras vaihtoehto”
20-vuotias hyökkääjä pääsi uudessa joukkueessaan tositoimiin jo sunnuntaina IFK-ottelun valmistautumisharjoituksissa. Kopissa uusi mies otettiin hyvin vastaan.
– Tietenkin sen helpottaa, että joukkueessa on monta nuorta pelaajaa, jotka ovat minulle tuttuja nuorten maajoukkueista. Vastaanotto myös kokeneempien pelaajien suunnalta oli todella hyvä, Teemu Pukki kertoo.
HJK:ssa hyökkääjä uskoo saavansa parhaat mahdollisuudet kehittyä ja päästä pelaamaan kovia pelejä suurilla panoksilla.
– Muutamia vaihtoehtoja ulkomaillakin olisi ollut, mutta ei tarpeeksi mielenkiintoisia. HJK pelaa periaatteessa joka vuosi kovia pelejä, kotimaassa ja eurocupeissa, joten näyttöpaikkoja ja haasteita tulee varmasti. Hyvä esimerkki on Medo, joka onnistui europeleissä ja saa nyt mahdollisuutensa Euroopassa.
– Minulla tähtäin on edelleen ulkomailla. Uskon, että HJK:sta on parhaat mahdollisuudet takaisin.
Kehityksen suunta on miehellä ollut ylös ja eteen. Niitä on kuitenkin vaikea lähteä erittelemään.
– Tunnen, että olen mennyt rutkasti eteenpäin joka osa-alueella, kokonaisvaltaisesti. Siinäkin mielessä fiilis palata kotimaahan on hyvä. Pelihalut ovat todella korkealla. Ja se on myös tärkein tavoitteeni nyt: päästä pelaamaan kovia pelejä, joissa on haasteita.
Sopimuksen pituudessa ei ole taustalla suurempia kuvioita. Kolmen ja puolen vuoden sopimus HJK:n kanssa antaa rauhaa.
– Ei tarvitse heti alkaa miettimään, että mitä ensi vuonna. Voi hengähtää rauhassa ja katsoa myös pidemmällä tähtäimellä omaa kehittymistään. Paluu ulkomaille on edelleen tavoitteissa, mutta sen aika tulee kun tulee, Pukki sanoo.
– Nyt mielessä on vain pelaaminen.