Synttärisankari Lindström hyvillä mielin Pietarissa

– Matka meni hyvin, junamatka oli nopea ja paikanpäällä oli heti nähtävissä, että myös turnausjärjestelyt ovat hyvällä mallilla. Toistaiseksi kaikki on sujunut ongelmitta, Lindström kertoo Pietarista.
HJK myös harjoitteli perjantai-iltana pelipaikkana toimivan tuhansia katsojia vetävän Pietarin CCM-hallin tekonurmialustalla.
– Olimme kaikki tyytyväisiä halliin ja alustaan. Taso oli kaikin puolin sama kuin Moskovassa viime vuonna, vaikkakin Pietarin halli ei kooltaan ole ihan samaa luokka.
– Treenit itsessään sujuivat hyvin ja huomaa, että jokaisella riittää kovasti virtaa huomiseen otteluun. Vuoden ensimmäisessä ottelussa on aina oma erikoisvivahteensa, varsinkin nyt kun se on kansainvälinen peli vieraskentällä. Tuntuu, että saimme jalat hyvin liikkeelle, Masse sanoo.
Huomisesta ensimmäisestä lohko-ottelusta Roman Eremenkon seuraa Kiovan Dynamoa vastaan, ei Masse osaa sanoa vielä paljoakaan. Se on tiedossa, että vastus on luonnollisesti kova.
– Se on suuri seura ja varmasti aina kovalla kokoonpanolla liikenteessä. Emme tietenkään osaa arvioida, minkälainen joukkue taktisesti tulee vastaan, mutta tärkeintä onkin saada oma peli hyvin liikkelle.
Keinot tähän löytyvät Massen mukaan keskittymisestä. Vuoden ensimmäisessä pelissä on tärkeintä saada itseluottamus kohdille rennolla mutta varmalla pelaamisella, eikä lähteä höntyilemään.
– Valmentajilla tietenkin on omat painotuksena, ja he katsovat omasta näkökulmastaan, mutta pelaajan näkökulmasta maltti ja sitä kautta pelivarmuuden vahvistaminen ovat vuoden ensimmäisessä ottelussa avainsanoja.
HJK kohtaa Kiovan Dynamon huomenna ensimmäisessä lohko-ottelussaan. Peli alkaa Suomen aikaa klo 14.00.