Tänään, tänään! Kolme pointtia Suomen Cupin finaalista
Klubi murskaava keskinäisissä
HJK ja SJK ovat mitelleet paremmuudestaan tällä kaudella kahdesti. Molemmat ottelut päättyivät Klubin selviin voittoihin peräti yhteismaalein 12-0. HJK on saanut onnistumisia laajalla rintamalla, sillä peräti kymmenen joukkueen pelaajaa on onnistunut kuluvalla kaudella maalinteossa SJK:ta vastaan. HJK ja SJK ovat kohdanneet historian aikana yhteensä 14 kertaa kilpailullisissa otteluissa. Näistä yhdeksän on päättynyt Klubin voittoihin, kun taas SJK on päässyt juhlimaan voittoa neljästi. HJK saa taakseen vieraskentällä ison sinivalkoisen kannustusjoukon, kun Suomen Cup-juna tuo Seinäjoelle 400 jalkapallon ystävää pääkaupunkiseudulta.
HJK:n avainpelaajat vireessä myös Cupissa
HJK:n taival Suomen Cupissa on toistaiseksi sujunut erinomaisesti, vaikkakin se tärkein ottelu on vielä edessä. Klubi selvitti keväällä pelatut ottelut kunnialla ja varsinkin puolustuspeli on toimi moitteettomasti. Joukkueen hyökkäyspään avainpelaajat ovat tosin niin ikään olleet iskussa. Klubin paras maalintekijä Cupissa on seitsemän täysosumaa niitannut Akseli Pelvas. Hopeasijalla kesäkuussa Rangersiin siirtynyt Alfredo Morelos, joka osui tolppien väliin viidesti. Evans Mensah, Atom, Mosa sekä Sebastian Dahlström ovat onnistuneet maalinteossa vastaavasti kahdesti.
SJK:lla haasteita maalinteon kanssa
SJK:n ruuti on ollut kuluvalla kaudella märkää, sillä joukkue on viimeistellyt Veikkausliigassa vain 31 maalia 27 ottelussa. Lukema on kolmanneksi pienin heti HIFK:n ja JJK:n jälkeen. Seinäjokiset ovat kärsineet varsinkin tehottomuudesta, sillä joukkue on kuitenkin laukonut kuudenneksi eniten. SJK:n laukaisutehokkuus onkin tällä hetkellä sarjan heikoin. Seinäjokisilla on ollut myös HJK:ta vastaan hankaluuksia maalinteon kanssa. Klubi on onnistunut pitämään keskinäisissä otteluissa SJK:n nollilla yli 300 minuuttia putkeen.
Seuraa heitä
Demba Savage, HJK
HJK on saanut viime aikoina onnistumisia laajalla rintamalla, sillä edellisessä viidessä ottelussa peräti kahdeksan joukkueen pelaajaa on onnistunut maalinteossa. Tehokkain on ollut Demba Savage, jonka kausi ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. 29-vuotias laituri on kuitenkin löytänyt mainion vireen ja viimeistellyt yhteensä neljä osumaa edellisessä viidessä ottelussa. Savagella on tältä kaudelta kasassa yhteensä viisi täysosumaa, mikä korostaa miehen nykyvirettä.
Billy Ions, SJK
SJK:lla on riittänyt haasteita kauden aikana. Maalinteko on tuottanut ajoittain erityisen suurta tuskaa ja Billy Ions onkin kannatellut toisinaan joukkueen hyökkäyspäätä lähestulkoon yksin. Monipuolinen englantilaishyökkääjä on viimeistellyt yhdeksän täysosumaa, mikä on lähes kolmasosa joukkueen maaleista Veikkausliigassa. Eikä vire ole ollut hyytymään päin, sillä Ions on osunut edellisessä kuudessa pelissään kolmesti. Ions pääsi otsikoihin vajaat pari viikkoa sitten, kun hän viimeisteli Vepsun verkkoon yhden kauden komeimmista osumista.
Mosa, Dale ja Piri fiilistelevät 29.9. julkaistavaa FIFA 18 peliä. Koko video:https://t.co/Q9bFM18cy7#HJK #Veikkausliiga #FIFA18Ratings pic.twitter.com/VKe8bwk9qg
— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) September 22, 2017