Testikärki Tveitin hattutemppu siivitti Klubin voittoon
HJK aloitti vuoden jyräämällä 5-0 -voittoon latvialaisesta FC Jurmalasta harjoitusottelussa Talin hallissa. Ottelu oli Klubin ensimmäinen sitten sarjakauden päättymisen lokakuussa. Ottelun hahmo oli testissä oleva norjalaiskärki Christian Tveit, joka antoi vahvan näytön osaamisestaan iskemällä ottelussa hattutempun. Klubin muista maaleista vastasivat Mikael Forssell ja Nikolai Alho.
- On mukavaa päästä taas pelaamaan jalkapalloa pitkän loman jälkeen. Olen viihtynyt Suomessa hyvin. Eilen pääsin treenaamaan joukkueen kanssa ja nyt hyvin sujuneen pelin jälkeen on tietenkin hyvä olo, summasi Tveit testijaksonsa.
Kamppailu oli ensimmäisestä vihellyksestä viimeiseen täydellisesti HJK:n hallussa, eikä latvialaisille tarjottu juurikaan oljenkorsia. Ensimmäinen vartti pelattiin varsin tunnustelevasti, mutta sen jälkeen Klubi otti nopeasti niskalenkin vastustajastaan. 17. minuutilla Robin Lod harhautti latvialaispuolustajan ja pelasi pallon maalin edustalle, jossa Tveit ohjasi sen pakin vastusteluista huolimatta varmasti verkon perukoille. Hetkeä myöhemmin oli Mikael Forssellin vuoro. Klubin viime kauden maalikuningas pyörähti irti toppareista ja viimeisteli tarkalla kudilla alakulmaan. Tauolle mentiin HJK:n kahden maalin johdossa.
Toinen puoliaika alkoi kuten ensimmäinen oli loppunut, HJK:n painostuksella. 57. minuutilla juuri kentälle vaihdettu Nikolai Alho pääsi pyssyttämään rangaistusalueen rajalta vastapalloon Veli Lammen syötöstä. Maanuoliainen sujahti sisään etukulmasta ja tilanne oli jo 3-0. Viisi minuuttia myöhemmin Lodin kierteinen vapaapotku löysi takatolpalla päivystäneen Tveitin, jonka puskun latvialaisten maalivahti vielä torjui, mutta paluupallon norjalainen siirsi varmasti verkon perukoille. Hattutemppunsa hän pääsi viimeistelemään 71. minuutilla, kun Alho harhautteli läpi Jurmalan puolustuksen ja syötti Tveitin läpiajoon, jonka kärki päätti varmalla viimeistelyllä maalivahdin jalkojen välistä.
- Mitään varsinaista suunnitelmaa minulla ei tällä hetkellä ole. Sixten (Boström) näki minut pelaamassa Oslossa turnauksessa ja kysyi haluaisinko tulla kokeilemaan tänne treeneihin ja peliin. Nyt juttelemme siitä miten valmentajien mielestä pärjäsin ja sitten lähden takaisin Norjaan. He ovat yhteydessä, jos ovat kiinnostuneita minusta, kertoi norjalainen jatkostaan.
HJK jatkaa ensi viikolla harjoittelua vajaamiehisenä, kun suuri osa joukkueesta matkustaa maajoukkueen mukana Omaniin. Jurmala-ottelu toimi HJK:n kenraaliharjoituksena kuun lopussa alkavalle Liigacupille, jossa Klubi aloittaa urakkansa 30.1. Silloin vastustajaksi Talin halliin saapuu RoPS.