Emmaliina Tulkki on juonikas hyökkäyspään pelaaja

Klubin tulokkaat tutuksi -juttusarjan kolmannessa osassa tutustutaan Suomen yhdeksi suurimmaksi jalkapallolupaukseksi nimettyyn Emmaliina Tulkkiin. 16-vuotiaana ammattilaispelaajaksi Ruotsiin siirtynyt Tulkki havittelee nyt terveyshuolien jälkeen ehjää kautta HJK:n riveissä.

Poikkeuksellinen pelinlukutaito, fyysisesti vahva, peliälyltään luova sekä teknisesti todella varma. Siinä on vain muutama ominaisuus, joilla Ylöjärveltä kotoisin olevaa Emmaliina ”Emuli” Tulkkia kuvaillaan jalkapalloilijana. Ensimmäisenä 2000-luvulla syntyneenä pelaajana Naisten Liigassa debytoinut Tulkki pelasi Ilveksessä vain kaksi kautta ennen siirtymistä ruotsalaisen Linköpings FC:n riveihin.

Tulkki juhli ensimmäisen ammattilaiskauden päätteeksi Ruotsin mestaruutta. Kauden päättymisen jälkeen Tulkki sai kuitenkin huonoja uutisia: nuorella keskikenttäpelaajalla diagnosoitiin ylirasitustila sekä rasitusastma. Tulkki joutui harjoituskauden ajaksi täyslepoon, jonka aikana kypsyi päätös palata kuntoutumaan takaisin Suomeen. Hiljalleen ylirasitustilasta toipunut Tulkki pelasi viime kauden lopuksi kasvattajaseura Ilveksen riveissä Naisten Liigaa.

– Arvioin, että urani kannalta ei ollut järkevää palata Ruotsiin ja käyttää sopimuksen optiokausia Linköpingin kanssa. Olen kasvanut viime vuosien aikana henkisesti paljon sekä oppinut ajattelemaan, että kaikki haasteet kasvattavat. Nyt tiedän mitä ammattilaiselämä oikeasti on ja mitä se pelaajalta vaatii. Nyt tavoitteenani on saada ehjä kausi Klubissa.

Ylöjärveltä maailmalle

Tulkki aloitti jalkapallon Ylöjärvellä yhdeksänvuotiaana, kun kaverin äiti perusti tytöille joukkueen. Koulussa Tulkki pelasi välitunnilla poikien kanssa ja jalkapallo vei nopeasti mennessään. Vaikutteita peliinsä Tulkki hankki esikuvaltaan Zidenine Zidanelta. Ilvekseen Tulkin bongasi Markus Paananen, jonka pelaaja myös nimeää itselleen merkitykselliseksi valmentajaksi. Naisten joukkueeseen Tulkki nousi jo 15-vuotiaana.

– Minulle on ollut pienestä asti selvää, että jalkapallo on se mun juttu. Pelatessa innostui aina ja halusin pärjätä sekä menestyä lajissa. Olen aina ollut rohkea, koska tiesin että haluan menestyä jalkapallossa. Esimerkiksi päätös lähteä Ruotsiin pelaamaan oli helppo, sillä olin tehnyt henkisesti prosessia jo vuosia.  

Tulkin arkea Helsingissä rytmittävät harjoittelun lisäksi lukio-opinnot Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Ruotsissa Tulkki asui ensin perheessä ja sitten yksin. Nyt kämppäkaverina on onneksi joukkuekaveri Nea Lehtola, joten arki ei ole niin yksinäistä.

– On paljon helpompaa, kun joku on läsnä ja jakamassa arkea. Olen tykännyt todella paljon olla Klubissa ja kaikki ovat ottaneet minut hyvin mukaan. HJK:ssa on Ruotsiin verrattavissa oleva ammattimainen tapa toimia.

Henkisesti sekä fyysisesti raskaiden aikojen vastapainoksi Tulkki on pystynyt Klubissa harjoittelemaan hyvin ja odottaa innokkaana uuden sarjakauden alkua. Kehittämiskohteikseen hän nimeää sijoittumisen sekä viimeistelyn. Pitkällä tähtäimellä Tulkki toivoo pelaavansa taas ulkomailla, mutta nyt tavoitteena on saada säännöllistä peliaikaa.

– Suomen mestaruus Klubipaidassa olisi tietysti upea juttu. Voisin yrittää myös Rabonaa tällä kaudella, jos sen nyt vaikka saisi maaliin asti, Tulkki nauraa.