Heimo Laaksonen in memoriam
Vuonna 1941 syntynyt ”Hemppa” Laaksonen oli yhdessä Paavo Einiön ja Aulis Rytkösen kanssa klubilaisen naisfutiksen kehittämisen tärkein hahmo. Hänet nimettiin ansioistaan HJK:n kunniajäseneksi numero 13.
Laaksosen pioneerityöstä käynnistyi koko tyttöjen junnufutis Klubissa vuonna 1971. Hän kutsui Pääkaupunki -lehdessä 10–14-vuotiaita tyttöjä Pirkkolan urheilupuiston parkkipaikalle, jonne ilmestyi 100 tyttöä.
Suurimman työnsä Hemppa teki kuitenkin Klubin naisten joukkueen joukkueenjohtajana. Toimittuaan vuosina 1976–78 HJK:n naisten joukkueen päävalmentajana Laaksonen siirtyi joukkueenjohtajan tehtäviin. Klubin suurimpina naisten jalkapallon menestysvuosina 1980- ja 90-luvuilla taustan rakensi Paavo Einiön ja Laaksosen muodostama erottamaton kaksikko; Einiö veteli langoista ja järjesti toimintaan rahat, Hemppa toteutti käytännössä päivittäisen työn.
Klubin naisten joukkueen nykyinen päävalmentaja Maria Virolainen muistelee pelaaja-ajoiltaan tuttua Laaksosta lämmöllä.
– Hemppa oli HJK:n naisjalkapallon sydän. Hän oli sympaattinen herrasmies, joka oli niin omien kuin vastustajienkin joukossa pidetty ihminen. Hän oli mukana myös monessa tehtävässä kehittämässä suomalaista futista Klubin ulkopuolella. Varmasti kaikilla pelaajilla, jotka ovat saaneet pelata Hempan johtamissa joukkueissa, on lämmin muisto hänestä.
HJK ottaa osaa Laaksosen omaisten ja ystävien suruun.