HJK murjoi FC Sportin yleisöennätysottelussa

Kotijoukkue oli alusta saakka kaikessa vastustajaansa edellä. Pallo kulki mallikkaasti pelaajalta toiselle, ja vahva prässi pallottomana pakotti vastustajan virheisiin syvällä omalla kenttäpuoliskolla. 

 
Maiju Mutikainen avasi maalihanat vajaan puolen tunnin pelin kohdalla, ja hetkeä myöhemmin Annika Kukkonen vei HJK:n 2-0 johtoon. Kukkosen maaliin esityön teki loistavan pelin laidalla pelannut Nora Heroum, joka avasi myös maalitilinsä Liigassa iskemällä HJK:n viimeisen maalin.

Annika Kukkonen osui kahdesti vaasalaisten verkkoon
Joukkueet vetäytyivät tauolle tilanteessa 2-0.
Toisella jaksolla peli oli edelleen HJK:n täydellistä hallintaa eikä voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Näyttää siltä että joukkue on päässyt yli loukkaantumisten tuomista vaikeuksista. Varsinkin helsinkiläisten nuorisokaarti on tuonut joukkueeseen kiitettävästi taistelutahtoa ja juoksuvoimaa.
Maajoukkuekomennuksen MM-karsintapeleihin saanut Elina Syrjälä teki 3-0 maalin toisen jakson alkuhetkillä, ja Annika Kukkosen illan toinen osuma vei kotijoukkueen jo 4-0 johtoon. 
HJK:n pelatessa näyttävästi ja hieman riskilläkin, vaasalaisten Madeleine Hamberg pääsi kaunistelemaan lukemia. Heroum niittasi 5-1 loppulukemat seuraavasta hyökkäyksestä. Paikkoja HJK:lla oli vaikka kymmeneen maaliin.

Nora Heroum oli yksi ottelun hahmoista
Päävalmentaja Jutta Rautiainen oli syystäkin tyytyväinen joukkueen ilmeeseen.
-Kolme viimeistä peliämme ovat olleet sekä pelillisesti että tulokseltaan hyviä. Tyttöjen asenne on kiitettävä, reserveistä ja junioreista tulleet pelaajat ovat hienosti täyttäneet paikkansa.
-Joukkue on vihdoin hitsautunut yhteen, ja tulos alkaa nyt näkyä. Meidän pahin vastustajamme olemme silti itse. Meidän pitää löytää suorituksiin vielä enemmän tasaisuutta. Olemme mielestäni kuitenkin oikealla tiellä.
-Suuri kiitos kuuluu myös juniorivalmentajille, jotka tuottavat hyviä pelaajia organisaatioon. En usko että mikään muu seura olisi selviytynyt tällaisesta loukkaantumissumasta. Nuoret tytöt ovat ottaneet paikkansa kun ovat tilaisuuden saaneet, kuten tänään esimerkiksi nähtiin Nora Heroumin kohdalla, Rautiainen kertoi.