HJK Naiset 50 vuotta – Timo Lounio ja eurohuuma

HJK Naiset juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Joukkue oli Suomen ensimmäinen naisten pääsarjajoukkue, joten samalla vietetään myös suomalaisen naisten pääsarjatason jalkapallon juhlavuotta. HJK Naisten historian merkkihenkilöt jakavat Klubin kanavissa vuoden aikana muistojaan sekä näkemyksiä ja toiveita jalkapallon tulevaisuudesta.

HJK Naisia 1980-luvulta 2000-luvulle valmentanut Timo Lounio johdatti HJK:n voitosta toiseen. Näistä yhtenä ikimuistoisimpana UEFA Cupin välierään eteneminen. Lounion omin sanoin myös Klubin 1964 syntyneet pojat, mm. Markku Kanerva heidän joukossaan, ovat Lounion elämäntyöjoukkue.

Jo ensimmäinen kausi 1981 oli menestyksekäs HJK:n voittaessa sekä mestaruuden että cupin. Mestaruuksia seurasi tämän jälkeen vielä useita, mutta lopulta ne harvat vuodet, jolloin HJK jäi mestaruuskamppailussa toiseksi tai kolmanneksi muokkasivat seuran ja joukkueen suuntaa vielä enemmän.

– Vuonna 1997 päätimme joukkueen kanssa tehdä niin paljon töitä, että olemme Euroopan huipulla. Suomi kun ei ollut koskaan pärjännyt naistenkaan tasolla Europeleissä. Tuplasimme treenimäärät ja saimme hyviä pelaajia. Viiden vuoden päästä siitä päätöksestä olimme UEFA Cupin välierissä joukkueella, jossa oli parhaillaan yhdeksän maajoukkuepelaajaa, Lounio muistelee.

– Eihän UEFA Cupin välierän kaltaisiin matseihin ollut voinut tottua. Jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet pärjätä vielä paremmin, jos olisimme olleet tottuneempia, emme niin jännittyneitä. Eihän lehdissäkään ollut aiemmin kirjoitettu naisten sarjoista paljon mitään. Se kaikki oli meille uutta, mutta silloin suomalaisia alettiin ottaa tosissaan myös Euroopassa. Huikea kokemus kaiken kaikkiaan, Lounio hymyilee.

Nykyisin psykoterapeuttinakin työskentelevä Lounio arvioi näin jälkikäteen menestyksen takana olleen selkeä asennemuutos voittamisen tavoittelussa. Toisaalta ajan valmennusfilosofia tuntuu vuosikymmenten jälkeen vieraalta.

– Meidän naisten menestyksen salaisuus oli, että aloimme harjoitella kuten hyvät miesjoukkueet harjoittelivat. Nostimme harjoitusmääriä ja vaatimustasoa valtavasti. Se oli äärimmäisen kovaa työtä, myös henkisesti, ja valmensimme hyvin vaativasti. Mistään positiivisesta psykologiasta ei ollut tietoakaan. Jos voisin jälkikäteen muuttaa omaa valmentajuuttani, olisin palon keskustelevampi, ymmärtäväisempi ja arvostavampi enkä niin autoritäärinen, nuori ja kunnianhimoinen valmentajamies.

– Jalkapallovalmennus on kehittynyt hurjasti viimeisen 10–20 vuoden aikana. Vielä 2000-luvun alussa haettiin valmennuskirjoja Akateemisesta ja nauhoitin pelejä VHS:lle ja näytin niitä pelaajille. Kaikki tämä on nykyisin paljon helpompaa ja nopeampaa, Lounio kertaa valmennuksen kehityskaarta.

Viime vuosien kehityksessä on Lounion silmään paljon positiivista, mutta tie menestykseen ei silti vielä tunnu olevan täysin avoinna.

– Pitkään ihmeteltiin mitä hömpötystä naisfutis on. Nyt voidaan jo onneksi todeta, että se on tullut jäädäkseen sekä Suomessa että maailmalla ja on huippu-urheilua siinä missä esimerkiksi naisten yleisurheilu. Sikäli ja maajoukkueiden menestyksen kannalta katson lajia riemulla, mutta toisaalta samalla on ääretön huoli ja sääli seuratoimintaa kohtaan, siitä miten yritetään säilyttää elinolosuhteita joukkueille. Kaikki Suomen seurat voi ostaa samalla hinnalla kuin Euroopassa yhden pelaajan. Onhan siinä huoli miten meidän käy etenkin koronan jälkeen, Lounio huokaa ja jatkaa.

– Suomessa oli pitkään pulaa hyvistä naisvalmentajista. On hienoa, että nykyisin Kansallisessa Liigassa on paljon erinomaisia naisten valmentajia. Ja miten hienoa on, että esimerkiksi Joonas Sarelius on Paavon (Einiö) ja Hempan (Laaksonen) jalanjäljissä varmistamassa, että HJK:n tyttöjen ja naisten toiminta on mitä sen pitääkin olla. Ja kaikista eniten iloitsen siitä, miten myös omat valmennettavat ovat ottaneet paikkaansa valmennuksen parissa. Nyt he tekevät samaa työtä kuin itse aikanaan tein, samalla innostuksella, mutta muuten vielä paremmin.