HJK:lle vierasvoitto HPS:sta

HJK kaatoi lauantaina vieraskentällä HPS:n maalein 2–0.

Ilona Walta - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Pelin ensimmäinen 45-minuuttinen oli vahvaa HJK:n hallintaa heti alusta lähtien. Ria Karjalainen, Oona Sevenius, Annika Huhta ja Nea Lehtola pääsivät avausjaksolla kaikki kokeilemaan maalintekoa hyvistä paikoista, mutta näistä ei tulosta syntynyt. Essi Sainio puolestaan onnistui maalinteossa sivuvapaapotkun jälkitilanteesta, mutta avustavan erotuomarin lippu nousi pystyyn paitsion merkiksi.

Avausjakson ainoaksi jäänyt maali syntyi 26. minuutin kohdalla. Sainio vapautti hyvällä syötöllä Ilona Wallan, joka murtautui hyvin boksiin ja syötti takaviistoon Karjalaiselle, jonka laukaus painui maaliin tolpan kautta.

HPS:n parhaan maalipaikan ensimmäisellä jaksolla sai Piipa Kämppi, mutta laukaus painui yli maalin. Näin tauolle mentiin HJK:n 1–0-johdossa.

Heti toisen jakson alussa HJK onnistui maalinteossa toistamiseen. Sevenius ja Sainio pelasivat hyvin yhteen ja lopulta Sevenius pääsi laukomaan läheltä pallon HPS-maaliin ja tulostaululle vaihdettiin näin Klubin 2–0-johtolukemat.

2–0-maalin jälkeen pelissä mentiin vauhdikkaasti päästä toiseen, mutta kumpikaan joukkue ei huippuvaarallisia paikkoja pystynyt luomaan. Loppua kohden Klubi pystyi kontrolloimaan hyvin peliä pallonhallinnan kautta, eikä kotijoukkue saanut kunnollista kiriä aikaiseksi. Näin HJK nappasi maukkaan 2–0-vierasvoiton.

– Kokonaisuudessaan hyvä esitys hankalaan paikkaan. Pelaajat heittäytyivät hyvin otteluun ja pystyimme pitämään pelin suhteellisen hyvin kontrollissa, sekä klaaraamaan vaikeat hetket hyvin. HPS tarjosi odotetun hyvän vastuksen tähän kohtaan, päävalmentaja Jonne Kunnas sanoi pelin jälkeen.

Kansallinen Liiga siirtyy nyt muutaman viikon EM-kisatauolle. HJK:n pelit jatkuvat 23.7., jolloin Bolt Arenalle saapuu vieraaksi PK-35.

– Iso osa pelaajistamme on alkavan viikon eri maajoukkueiden mukana ja treenaamme alkuviikon vähän pienemmällä ryhmällä. Tämän jälkeen koittaa ansaittu pieni loma, jonka jälkeen valmistautuminen kohti heinäkuun otteluita, Kunnas kertoi.

HPS – HJK 0-2 (0–1)
26. 0–1 Ria Karjalainen
47. 0–2 Oona Sevenius

Kokoonpano:
Annika Laihanen
Joanna Tynnilä
Laura Hillberg
Jasmin Mansaray
Essi Sainio
Annika Haanpää (68.Tuuli Enkkilä)
Nea Lehtola (76.Silja Jaatinen)
Ilona Walta
Oona Sevenius
Annika Huhta (68.Lilli Halttunen)
Ria Karjalainen