Klubille kotivoitto

HJK nappasi keskiviikkona Bolt Arenalla 3–1-voiton PK-35:sta.

Ria Karjalainen - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Ottelun alku sujui hieman hermostuneen oloisesti molemmilta joukkueilta, eikä kunnollisia maalipaikkoja nähty kummassakaan päädyssä.

Peliä oli pelattu 21 minuuttia, kun Klubi siirtyi 1–0-johtoon. Asialla oli Ria Karjalainen, joka tykitti pallon 20 metristä upeasti yläkulmaan. Tilanne sai alkunsa Vilma Hakalan hyvästä riistosta.

PK-35 nousi kuitenkin nopeasti tasoihin, kun muutamaa minuuttia myöhemmin Olivia Kåhren keskitys painui HJK-maalin takakulmaan.

Muuten aivan huippuvaaralliset paikat olivat vähissä. Klubista Nea Lehtola ja PK:sta Amanda Rantanen pääsivät molemmat kahdesti yrittämään maalintekoa kaukolaukauksilla.

Näin ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen mentiin tauolle lukemissa 1–1.

HJK aloitti toisen jakson hyvin ja otti pelin hallinnan itselleen. Heti jakson alussa Ilona Walta vapautti Lehtolan maalintekoon, mutta avustavan erotuomarin lippu nousi pystyyn paitsion merkiksi. Hetkeä myöhemmin Hakala pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta laukaus epäonnistui. Myös Katariina Kosola sai vielä hyvän paikan, mutta veto painui yli maalin.

57.minuutin kohdalla HJK teki tuplavaihdon, kun kentän jättivät Ella Burton sekä ensimmäistä kertaa avauksessa pelannut Sonja Hillberg. Kentälle tulivat Ella Pesonen ja Daniela Tolonen.

Toinen jakso eteni HJK:n hallinnassa ja 2–1-maali syntyi 65.minuutin kohdalla. Pesonen heitti sivurajan Karjalaiselle, joka murtautui boksiin ja syötti pallon Katariina Kosolalle, jonka kova laukaus tolpan kautta upposi PK:n maaliin.

Vain minuuttia myöhemmin Klubi iski jälleen. Karjalainen katkaisin PK:n puolustajan syötön ja karkasi läpiajoon, jonka päätteeksi hyökkääjä sijoitti pallon varmasti verkon perukoille.

3–1-tilanteessa HJK pystyi varsin hyvin kontrolloimaan peliä, eikä PK saanut kunnollista loppukiriä aikaiseksi. Pelin lopussa PK-35 sai pari puolittaista tilannetta, mutta HJK-vahti Annika Laihanen torjui tilanteet hyvin. Enempää maaleja ei pelissä syntynyt ja näin HJK otti itselleen kolme pistettä 3–1-voitolla.

HJK:lta nähtiin lopussa myös jälleen yksi liigadebyytti, kun oma kasvatti Neela Antikainen vaihdettiin kentälle. HJK:n avauskokoonpanossa pelasivat uransa ensimmäistä kertaa Sonja Hillberg ja Ilona Walta.

– Tämä oli vähän kaksijakoinen ottelu. Ensimmäisellä jaksolla emme saaneet oikein pallollista pelaamistamme toimimaan ja teimme liikaa vääriä valintoja. Pystyimme kuitenkin pitämään vastustajan pois maalipaikoilta, päävalmentaja Jonne Kunnas totesi pelin jälkeen.

– Toisella jaksolla nostimme tasoamme ja olimme riittävän laadukkaita pallon kanssa. Puolustimme myös uhrautuvasti ja saimme puristettua voiton tänään.

Klubin pelin jatkuvat maanantaina, kun vieraskentällä vastassa on FC Honka.

– Pelit jatkuvat nopeasti ja nyt pitää saada palautuminen niin henkisesti kuin fyysisesti heti käyntiin, Kunnas totesi.

HJK:n kokoonpano
Annika Laihanen
Mimmi Nurmela
Ella Burton (57.Ella Pesonen)
Maaria Roth
Linda Ruutu
Sonja Hillberg (57.Daniela Tolonen)
Katariina Kosola
Nea Lehtola (71. Silja Jaatinen)
Ria Karjalainen
Ilona Walta (87. Neela Antikainen)
Vilma Hakala

HJK – PK-35 3-1 (1-1)
21. 1-0 Ria Karjalainen
27. 1-1 Olivia Kåhre
66. 2-1 Katariina Kosola
67. 3-1 Karjalainen