Kovan tason paluumuuttaja HJK:n paitaan

Sanna Malaska, joka ponnisti HJK:sta ulkomaan kentille, palaa vuoden pituisella sopimuksella seuraan. Viimeiset kolme kautta menivät Norjassa, Amazon Grimstadin riveissä. 

Keskikentällä viihtyvä Malaska on edustanut seuratasolla myös espanjalaista Transportes Alcainea ja ruotsalaista Sunnanå SK:ta.
-Pohtiessani urani jatkoa, ja tultuani siihen tulokseen että jatkan, niin HJK oli ainoa vaihtoehto. Kolmen Norjan vuoden jälkeen olin päättänyt palata Suomeen, Malaska sanoo.
Kolme kertaa mestaruutta ja useita muita pokaaleja Klubissa juhlineella Malaskalla, on selvät tavoitteet.
-Jos puet HJK-paidan päälle, voi vain mestaruus olla tavoitteena. Huipputerään pääseminen ja kunnossa pysyminen, ovat henkilökohtaisina tavoitteina. Silloin pelaamisesta voi nauttia täysillä. 
Usean ulkomailla vietetyn vuoden ja 37:n A-maaottelun kokemuksella, Malaska lähti mukaan HJK:n tyttöfutiksen kehitystyöhön. 
-Vaikka peliura jatkuu vuosi kerrallaan, on tämä pidempi prosessi. Lajin parissa pysyminen on itsestäänselvää. Nyt tarkoitus on perustaa uusia tyttöjoukkueita ja siten saada lisää harrastajia lajin pariin ja Klubiperheeseen, Malaska kertoo kentän ulkopuolella tapahtuvasta työstään.
-Pelaajien kehittäminen on kiehtovaa puuhaa ja valmennustyöstä saa itse hyviä fiiliksiä. 
Kouluissa vedetyt liikuntatunnit ovat jo poikineet tulosta. Sekä Malaska että tyttöoppilaat ovat olleet innoissaan. HJK:n jalansija suurseurana on siis jatkossakin taattu. 
-Kannelmäkeen perustetaan uusi tyttöjoukkue jo täksi kaudeksi. Keväämmällä jatkamme koulukäyntejä muualla Helsingissä.
Petteri Kärkkäinen, HJK-junioreiden valmennuspäällikkö, on mielissään kaappauksesta.
-Sanna tuo uutta virtaa seuran tyttöfutispuolelle. Hän on kulkenut seuran pelaajaputken läpi, aina edustusjoukkueen kautta ulkomaille. Hän tuntee sekä organisaation vahvuudet että kehityskohdat.