Mari Perasto nauttii taas futiksesta

Klubin kokeneeseen kaartiin ja kapteenistoon kuuluva Mape on kärsinyt urallaan valitettavan paljon loukkaantumisista ja kaksi edellistä kautta on mennyt liki kokonaan vammoja parannellessa. Kuluva kausi on alkanut aivan eri merkeissä kun Mape pysynyt terveenä ja peliminuutteja on kertynyt jo mukavasti.

  • Aivan mahtavaa pelata taas ja nauttia futiksesta. Tuntuu että oma pelaaminenkin on kehittynyt kauden aikana samoin kuin koko joukkueen peli. Hienot fiilikset nyt ja syksyn pelejä odotellaan innolla, Mape jatkaa.

Vasemmalla laidalla parhaiten viihtyvä Mape on joukkuepelaaja parhaasta päästä, joten ei ole yllätys kun hän kertoo oman joukkueensa parhaista puolista.

  • Joukkueessa on hyvä henki ja kaikki pelaajat tekevät töitä jengin eteen. Juuri joukkueena pelaaminen on ollut vahvuutemme tällä kaudella. Uskon näin jatkuvan myös syksyllä ja me olemme tosissamme mitalijahdissa mukana.

Ehjä kausi on lisännyt myös motivaatiota jatkamisen suhteen ja Mape uskookin pelivuosia olevan vielä paljon jäljellä. Myös tavoitteita löytyy sekä muita motivaatiolähteitä pelaamisen suhteen.

  • Kyllä tämä kaikenkaikkiaan on niin hauskaa, että on vaikea kuvitella ainakaan juuri nyt elämää ilman jalkapalloa, päivittäistä harjoittelua, pelikavereiden tapaamista ja kaikkea mitä tähän liittyy. Toki olisi kiva napata vielä se mestaruuskin, jos ei tällä kaudella niin vaikka seuraavalla, tuumii Perasto.

Peraston mukaan Naistenliiga on ollut odotetunlainen, kärkikolmikko on todella kova ja muutkin joukkueet kamppailevat pisteistä tosissaan.

  • Kaikissa peleissä saa ihan tosissaan pelata, helppoja pisteitä ei ole tullut. Ja se on tietenkin hyvä asia koko naisfutista ajatellen, lopettaa Perasto.

Naistenliiga jatkuu HJK:n osalta la 27.7 jolloin GBK saapuu vieraaksi.