HB Tórshavn – Färsaarten menestynein seura
HJK kohtaa Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella HB Tórshavnin, joka on voittanut kotimaansa mestaruuden 23 kertaa ja on kokenut vierailijat europeleissä.
HB Tórshavn, eli Havnar Bóltfelag, palasi viime vuonna Färsaarten mestariksi viiden vuoden tauon jälkeen. Mestaruus irtosi lopulta selvällä marginaalilla, kun se varmistui jo neljä kierrosta ennen sesongin päätöstä. HB hävisi koko kauden aikana 27 ottelustaan vain kaksi. Voittoja kertyi peräti 24.
Se on 23 mestaruuden myötä maansa menestynein seura. Kahden parhaan joukkoon HB on sijoittunut peräti 48 kertaa.
Seuran juuret ulottuvat aina vuoteen 1904 asti, jolloin se perustettiin. Pääsarjassa HB on ollut mukana aina perustamisvuodesta 1942 lähtien. Menestystä on tullut tasaiseen tahtiin, mutta huippuvuodet sijoittuvat 1970-luvulle, kun HB voitti mestaruuden kuudesti kahdeksan vuoden aikana. Vuosien 1968–82 välillä se voitti Cupin peräti 12 kertaa.
HB on varsin kokenut vierailija europeleissä siitä lähtien, kun Färsaarten jalkapalloliitto liittyi UEFAan vuonna 1992. HB osallistui ensimmäistä kertaa kansainvälisiin peleihin Cup-voittajien cupissa 1993–94 ja voitti heti ensimmäisen vastustajansa. Joukkue hävisi ensimmäisen osaottelun latvialaiselle FK Jelgavalle vieraskentällä, mutta vastustajalla oli haasteita päästä toiseen osaotteluun eikä lopulta ilmaantunut lainkaan paikalle, joten HB eteni jatkoon luovutusvoiton myötä. Tie kuitenkin katkesi seuraavalla kierroksella romanialaista FC U Craiovaa vastaan.
Tämän jälkeen HB on ollut mukana europeleissä joka vuonna lukuun ottamatta kausia 2002–03, 2012–13 ja 2018–19. Joukkue on edennyt kahdesti avauskierrokselta jatkoon. Heti ensimmäisenä vuotena luovutusvoiton myötä sekä kaudella 2014–15, kun se kaatoi Mestarien liigan karsinnoissa gibraltarilaisen Lincol Red Impsin yhteismaalein 6-3.
Varsinkin vierasottelut ovat olleet haastavia. HB on pelannut 23 karsintaottelua vieraskentällä, mutta ei ole voittanut näistä ainuttakaan. Viidesti tuloksena on ollut tasapeli. Vieraspelien maaliero on 7-75.
Kotipeleissä HB on vastaavasti ollut huomattavasti parempi. Voittoja sekä tasapelejä on kertynyt molempia viisi kappaletta. Esimerkiksi kaudella 2010-11 se kaatoi Mestarien liigan karsintojen kotipelissään Red Bull Salzburgin sekä seuraavana vuonna pelasi tasan Malmön kanssa. Kotipelien maaliero on 26-45.
HB on kohdannut suomalaisen joukkueen kahdesti. Kauden 1998–99 UEFA Cupin karsinnoissa VPS oli parempi yhteismaalein 4-2 ja kaudella 1999–2000 Mestarien liigan karsinnoissa FC Haka eteni jatkoon lukemin 7-1. Suomalaiset eivät ole vielä onnistuneet voittamaan HB:ta vieraissa. VPS hävisi vieraspelin 2-0 ja Haka jäi 1-1 -tasapeliin.
HB pitää majaansa Färsaarten pääkaupungissa Tórshavnissa, jossa asuu vajaat 20 000 maan 50 000 asukkaasta. Kotipelit joukkue pelaa Gundadalurin stadionilla, jonne mahtuu 5000 katsojaa.
Kuluva kausi on käynnistynyt varsin mainiosti, vaikka HB löytyykin kymmenen joukkueen sarjasta viidenneltä sijalta. 15 ottelun jälkeen kasassa on 30 pistettä ja eroa kärkeen vain viisi pinnaa.
HB:n päävalmentajana toimii toista kautta islantilainen 50-vuotias Heimir Guðjónsson, joka työskenteli ennen pestiä pitkään kotimaansa suurseuran FH:n apuvalmentajana. Hänet valittiin viime kauden päätteeksi Färsaarten vuoden valmentajaksi.
HB:n runko koostuu pääosin kotimaisista pelaajista, minkä lisäksi vahvistuksia on Norjasta, Tanskasta ja Islannista. Joukkueen hyökkäyspään tähtipelaajia ovat Ári Mohr Olsen sekä Adrian Justinussen. 20-vuotias Justinussen voitti viime kaudella 20 osuman myötä sarjan maalipörssin ja myös kuluva kausi on käynnistynyt väkevästi: kasassa on jo kymmenen maalia. 21-vuotias Olsen oli seitsemällä maalilla joukkueen toiseksi paras maalintekijä, mutta kuluvalla kaudella täysosumia on kertynyt jo kahdeksan.
Puolustuksen tukipilarit Magnus Egilsson ja Bartal Wardum olivat HB:n ainoat kenttäpelaajat, jotka olivat Färsaarten maajoukkueen mukana kesäkuun maaotteluissa, mutta kaksikolle ei irronnut peliminuutteja Espanjaa tai Norjaa vastaan. Sen sijaan HB:n maalivahti Teitur Gestsson pelasi täydet minuutit molemmissa maaotteluissa. Maajoukkueen ykköstorjuja on kuitenkin islantilaista Hafnarfjörðuria edustava Gunnar Nielsen, mutta hän ei ollut mukana kesäkuun otteluissa. Nielsen on HB Tórshavnin kasvatti.
HJK Helsinki vs HB Tórshavn
Ti 9.7.2019 klo 19:00
Telia 5G Arena, Helsinki
Liput matsiin: HJK.fi/liput »