HJK European Club Associationin täysivaltaiseksi jäseneksi
HJK on valittu ECA:n, European Club Associationin, täysivaltaiseksi jäseneksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Vuonna 2008 perustettu ECA on eurooppalaisten jalkapalloseurojen tärkein yhteistyöjärjestö ja siihen kuuluu 214 joukkuetta, vähintään yksi jokaisesta UEFA:n 53 jäsenmaasta. Se edustaa joukkueiden intressejä Euroopassa ja pyrkii olemaan mukana päättämässä kaikista seurajoukkueita koskevista tärkeistä kysymyksistä.
– ECA:sta on vähitellen kasvanut merkittävä neuvottelukumppani sekä UEFA:lle että FIFA:lle. ECA ajaa nimenomaan seurojen etuja, kommentoi HJK:n toimitusjohtaja Kari Haapiainen.
ECA on muunmuassa mukana muokkaamassa kansainvälistä ottelukalenteria ja luomassa yhteisiä pelisääntöjä joukkueiden talousasioissa ruohonjuuritasolta suurimpiin seurajoukkuekilpailuihin. Yhteensä viisi suomalaista joukkuetta on mukana ECA:ssa, mutta HJK on ainoana täysivaltainen jäsen. Liitännäisjäseniä ovat FC Honka, MYPA, TPS ja FC Inter. Täysivaltaisuus tarkoittaa, että HJK:lla on äänioikeus ECA:n yleiskokouksessa ja takaa hyvän mahdollisuuden vaikuttaa eurooppalaisen jalkapallon tärkeissä päätöksissä. Asema seurajalkapallon päätöksenteon ytimessä vahvistaa entisestään HJK:n asemaa eurooppalaisella jalkapallokartalla.
– HJK on tunnetuin suomalainen jalkapalloseura Euroopassa. Meidät tunnetaan ja tiedetään. Haluamme olla mahdollisimman vahvasti mukana meihin vaikuttavien päätösten syntymisessä, linjasi Haapiainen.
HJK varmisti juuri viidennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa ja tavoittelee ensi vuonna jälleen paikkaa Euroopan suurimmissa seurajoukkuekilpailuissa.